Piispan virkaan asettaminen Sambiassa

Blogi
18.12.2014

Muutama viikko sitten sain Sambiasta kutsun tulla asettamaan Afrikan evankelis-luterilaisen kirkon (LECA) Sambian hiippakunnan piispa virkaan. Kutsu tietenkin yllätti. Kirkon sisäisten vaikeuksien takia oli kutsu mennyt afrikkalaisille piispoille useamman kerran vain tullakseen taas peruutetuksi. Nyt piti hakea piispa kauempaa. Kun oli varmistettu, että mies on oikea valinta ja että valinta oli myös suoritettu oikein, ja saatuani myös tutuilta lähetyssaarnaajilta varmistuksen asiasta, aloin mielessäni pakata piispansauvaani ja valmistautua tilaisuuteen muutenkin.

Sain tutustua valittuun piispaan, rovasti Robert Kaumbaan jo muutamaa päivää aikaisemmin Lusakassa Sambian pääkaupungissa. Hän oli kirkon muitten pappien kanssa koulutuksessa, jonka oli järjestänyt pastori James May Sleyn ylläpitämässä, kirkon käyttöön annetussa keskuksessa. Minultakin oli pyydetty muutama oppitunti, aiheena Pyhä Henki. Parin päivän ajan sain viettää näitten afrikkalaisten pastorien kanssa, joista monet ovat joutuneet kokemaan paljon vaikeuksia elämässään ja työssään.

Sambiassa puhutaan noin 70 eri kieltä, mutta Englannin siirtomaavallan peruja maan virallisena kielenä on englanti, mikä tietysti mahdollisti minunkin palvelukseni. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka Raamatun sana ja siihen liittyvä teologia oli tervetullutta näille miehille. Valittu piispa joutui kuitenkin jatkuvasti poistumaan oppitunneilta, koska poliisi oli saanut ilmoituksen, jossa väitettiin Kaumban aiheuttavan epäjärjestystä ja häiriötä laittomilla puuhillaan. Kun mainitsen, että ilmoituksen alla oli edellisen piispan allekirjoitus, saa lukija pienen välähdyksen monissa Afrikan kirkoissa vallitsevasta tilanteesta. Valta ja pohjoisesta tuleva raha saavat joskus ihmisten pään pyörälle. Tästä syystä oli niin tähdellistä varmistaa, että vihittävä piispa oli oikea mies ja oikein valittu.

Joulukuun 13. päivänä kolmannen adventtisunnuntain aattona oli sitten järjestetty juhla parin tunnin matkan päähän Lusakasta erääseen kalastajakylään. Ympäristö oli — ainakin Afrikasta aikaisemmin vain kuvia nähneelle — afrikkalaisista afrikkalaisin: savitaloja ja kaislamajoja, savannimaisema ja aurinkoa, vaikka sadekausi olikin jo alkanut. Kirkon seinien halkeamista pystyi osittain näkemään, mitä ulkona tapahtuu. Parikymmentä pappia, pari suomalaista afrikkalaisten lisäksi kokoontui alboissaan tien toisella puolella palasiksi asti hajonneessa lisärakennuksessa juhlalliseksi kulkueeksi. Pastori James May Nairobista hoiti järjestelyjä. Piispan lisäksi asetettiin virkaan myös piispan apulainen, joka otti paikansa kulkueesta. Seurakunnan kuoro aloitti mestarillisesti esitetyn afrikkalisen virren kirkon ulkopuolella. Sen säestyksellä astuimme sisään.

Alkuliturgian piti tri Anssi Simojoki. Minä saarnasin Jeesuksensta ja Pietarista: Rakastatko minua; ruoki minun karitsoitani. Kirkon penkit olivat kokonaan käytössä, kuutisenkymmentä ”karitsaa” istui ja kuunteli. Virrenlaulu oli moniäänistä ja koko taitavuudessaan tuntui kuitenkin luonnolliselta, aivan kuin itsestään kumpuavalta.

Rovasti Kaunda otti vastaan piispan viran Sambian hiippakunnan tapojen mukaan: hän tunnusti kristillisen uskonsa ja luottamuksensa Raamattuun Jumalan sanana samoin kuin sitoutumisensa kirkkonsa luterilaiseen tunnustukseen ja sen järjestykseen. Annoin hänelle konkreettisesti Raamatun, Tunnustuskirjat ja LECA:n järjetyksen. Hänelle puettiin kasukka ja ripustin hänen kaulaansa ristin. Pastorit tulivat yhdessä rukoilemaan uuden piispansa puolesta ja antamaan siunauksensa.

Sley on tehnyt pitkään arvokasta työtä Sambian kirkon hyväksi. Lähetyssaarnaaja Jorma Arkkila kertoikin olleensa usein juuri tämän seurakunnan jumalanpalveluksissa ja seuranneensa sen kehitystä. Köyhä seurakunta on alkanut itse pitää omasta taloudestaan huolta. Kirkko on edelleen tuen tarpeessa, mutta pastorit tahtovat seistä omalla perustallaan.

Kirkon vaikeudet eivät loppuneet piispan virkaanasettamiseen, mutta seurakuntien pitkään odottama asia tuli nyt hoidetuksi ja selvensi pastoreillekin tilannetta. Rukoilkaa Sambian ja sen pienen ja nuoren luterilaisen kirkon, sen pappien ja piispan puolesta. Sambiassa on menossa presidentin vaalikampanja. Antakoon hyvä Jumala Sambialle myös hyvän esivallan!

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa

 

Piispa Risto Soramies asetti sambialaisen piispan virkaan. Kuva: LECA.

Samuli Siikavirta

Pastori

Helsinki: Markus ,