Pappisvihkimys Imatralla

Uutiset
15.10.2018

 

Pappisvihkimys Imatralla 14.10.2018

”Jeesuksen lähettiläät” oli poikkeuksellisen osuva pyhän teema Imatralla 14.10, kun TM Tuomas Salo vihittiin apostoliseen pappisvirkaan. Vihkimyksen toimitti Teppanalan rukoushuoneessa piispa Risto Soramies.

–Jumala on antanut aivan konkreettisen rukousvastauksen, iloitsi piispa saarnansa alussa. Pitkään Kaakkois-Suomessa pappeja on ollut liian vähän, mutta tämän vuoden aikana papistoon on liitetty paitsi nyt vihitty Tuomas Salo myös Jaakko Tölli ja Oskari Nummela.

Pastori Tuomas Salo

IT-alalla päivätyötään tekevä Tuomas rakentaa Kristuksen seurakuntaa nyt OTO-pastorina erityisesti Lappeenrannassa ja lähialueilla. Viran ytimen piispa tiivisti saarnassaan:

–Tuomas sinut vihitään tänään syntien poistamisen, pesemisen virkaan. Sinä et ole Herraasi suurempi ja siksi toimitat virkaasi aivan riippumatta, saatko siitä kunniaa vai häpeää.

Seurakuntaa piispa kehotti:

–Rakkaat kristityt Jeesus antaa teille paimenia siksi, että hän rakastaa teitä, se on omaa laumaansa, jonka edestä hän on antanut verensä. Rukoilkaa pastorien puolesta. Te itse tiedätte, kuinka surkeata on, jos papit unohtavat Jumalan sanan ja oikean opetuksen, tai jos he lankeavat ja horjuvat. Mutta te tiedätte myös, kuinka suurta on, kun pastori pysyy Jumalan sanassa ja jakaa sitä teille ja kutsuu teidät Herran hyvin hoidettuun armopöytään.

Päiväjuhlassa piispa tähdensi edelleen erityisen paimenviran tärkeyttä. Kristuksen laumasta Paimenta ei turhaan eroteta palvelemaan, eivätkä vaikkapa viran tunnukset ole tarpeettomia. Eihän poliisiakaan kukaan osaisi pyytää avuksi, jos hänellä ei olisi virkapukua päällä. Hyvän todistuksen Tuomas sai myös Joonan seurakunnan puheenjohtajalta Juha Riipalta, joka toivoi puheessaan uudesta pastorista ja tämän perheestä eloa seurakuntaan. Kiitossanoissaan Tuomas ihmetteli kaikkia saamiaan lahjoja, joista viimeisimpänä nyt tämä pappisvihkimys.

Päiväjuhlan yhteydessä saivat Tuomaksen lisäksi paimenristin myös tuoreet pappiskollegion jäsenet Jaakko Tölli ja Oskari Nummela.