Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Neuvottelut kirkollisesta yhteydestä käyntiin SELK:n ja ELCE:n kanssa

Suomen, Ruotsin ja Norjan itsenäisten hiippakuntien sekä Saksan ja Englannin tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen väliset kirkolliseen yhteyteen tähtäävät neuvottelut käytiin Helsingissä 13.–14.4.2016.

Pohjoismaiden itsenäiset luterilaiset hiippakunnat sekä Saksan ja Yhdistyneen Kuningaskunnan tunnustukselliset luterilaiset kirkot ovat ottaneet askeleen kohti kirkollista yhteyttä. Keskiviikkona 13.4.2016 Helsingissä alkaneissa kaksipäiväisissä neuvotteluissa käytiin läpi kristinuskon keskeiset opinkohdat luterilaisen tunnustuksen pohjalta.

Neuvotteluihin osallistuivat Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta (edustajinaan piispa Risto Soramies, dekaani Juhana Pohjola sekä pastorit Martti Vaahtoranta ja Samuli Siikavirta), Ruotsin lähetysprovinssi (piispa Roland Gustafssson ja pastori Jakob Okkels), Norjan evankelisluterilainen hiippakunta (piispa Thor Henrik With ja pastori Erik Okkels), Englannin evankelisluterilainen kirkko ELCE (kirkkokunnanjohtaja Jon Ehlers) sekä Saksan itsenäinen evankelisluterilainen kirkko SELK tarkkailijan roolissa (pastori Armin Wenz).

Teologisissa keskusteluissa saavutetun yhteisymmärryksen tuloksena kokous totesi, ettei mitään estettä löytynyt kirkollisen yhteyden solmimisen eteenpäin viemiseksi osallistujakirkkojen välillä.

– Luterilaisen tunnutuksen mukaan kirkollisen yhteyden edellytys on yksimielisyys evankeliumin julistuksesta ja sakramenttien toimittamisesta. Vaikka jakaisimmekin yhteisen luterilaisen tunnuksen oppipohjan, on välttämätöntä keskustellen selvittää, miten me sen ymmärrämme ja käytännön seurakunnallisessa elämässä sovellamme, Lähetyshiippakunnan dekaani Juhana Pohjola toteaa.

Kirkot erilaisissa tilanteissa

Yhteisestä uskosta huolimatta neuvotteluissa huomattiin, kuinka erilaisissa tilanteissa osallistujakirkot elävät. 1800-luvulle juurensa juontavat ELCE ja SELK ovat 2000-luvulla syntyneitä pohjoismaisia hiippakuntia huomattavasti vanhempia.

SELK on 33 000 jäsenellään ja 187 seurakunnallaan ylivoimaisesti suurin, mutta haasteena on, etteivät kaikki jäsenet ole enää aktiivisia. 1800-luvun tunnustustilanteesta on jo niin kauan, ettei kaikille enää ole itsestään selvää, mitä tarkoittaa olla tunnustuksellinen luterilainen.

Samalla SELK on saanut viime vuosina kastaa n. 1 500 entistä muslimia Kristuksen opetuslapsiksi ja seurakuntiensa jäseniksi. Puhutaan suoranaisesta Berliinin ihmeestä.

ELCE:n noin 800 aktiivijäsentä elävät 14 seurakunnassa, jotka ovat pääosin hyvin pieniä. Enemmistö pastoreista ja suuri osa seurakuntalaisista on alun perin muualta kuin Britanniasta. Luterilaisuus on maassa lähes tuntematon käsite.

ELCE:ssä tehdään tavoittavaa työtä mm. nettiradio Lutheran Radio UK:n kautta. Sen englanninkielisiä ohjelmia voi kuunnella täältä.

Pohjoismaisten hiippakuntien haasteena on puolestaan kirkollisen elämän vakiinnuttaminen ja pienten seurakuntien kasvattaminen vanhojen ja tuttujen kirkkorakennusten ulkopuolella. Luterilaisen tunnustuksen ja jumalanpalveluselämän opettamisessa erilaisista hengellisistä taustoista tuleville seurakuntalaisille riittää työtä.

Samalla seurakunnat Pohjolassa monin paikoin kasvavat ja lujittuvat. Euroopan tunnustuksellisten luterilaisten joukossa Lähetyshiippakunta, jolla on 32 seurakuntaa ja n. 1 800 jäsentä, ei ole pienimmästä päästä.

Tunnustustilanne yhteisenä tekijänä

Niin pohjoismaisten sisarhiippakuntien kuin Englannin ja Saksan tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen olemassaolon alkusyy on kuitenkin yhteinen: halu elää nimenomaan luterilaisessa seurakunnassa, jossa opetetaan ja eletään luterilaisen tunnustuksen pohjalta.

2000-luvun Pohjoismaissa ei voitu suostua kansankirkkojen raamatunvastaisiin päätöksiin kuten naispappeuteen, mistä johtuen vihittiin pappeja itsenäisesti ja perustettiin omia seurakuntia. 1800-luvun Saksassa ei voitu hyväksyä valtiovallan asettamaa pakkoa yhdistyä reformoitujen kirkkojen kanssa. Vuonna 1896 Lontoossa asuneet saksalaisleipurit halusivat kutsua itselleen saksalaisen luterilaisen pastorin, joka ei hyväksynyt Calvinin ja Zwinglin oppeja – sellainen kutsuttiin Amerikasta, jonne Saksasta oli lähtenyt paljon luterilaisia uskonnonvapauspakolaisia.

Miten tästä eteenpäin?

Helsingin-neuvottelujen tulos on suositus, jonka pohjalta edetään. Osallistujakirkot päättävät kirkollisen yhteyden virallistamisesta kukin omissa elimissään. Prosessiin voi mennä jopa joitakin vuosia.

Samaan aikaan pohjoismaiset sisarhiippakunnat ovat aikeissa hakea Kansainvälisen luterilaisen neuvoston (ILC) jäsenyyttä. Keskusteluista ILC:n kanssa on aiemmin kerrottu täällä.

– Kirkollisen päätöksenteon hitaudesta huolimatta neuvotteluihin osallistuneet saavat jo nyt iloita siitä uskon yhteydestä, joka kirkkojemme välillä vallitsee. Tunnustuksellisina luterilaisina kuulumme usein vähemmistöön. On hyvä tietää, ettemme ole yksin, Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies rohkaisee.

Samuli Siikavirta

Lue lisää aiheesta muualla:

Ruotsin lähetysprovinssin piispa Roland Gustafssonin artikkeli (ruotsiksi).

Norjan evankelisluterilaisen hiippakunnan uutinen (norjaksi).