Takaisin
Piilota nuottikuva
zoom_in
727 Herramme Kristus kastettiin
1. Herramme Kristus kastettiin Isänsä tahdon tähden.
Sen Jordanilla Johannes suoritti kaikkein nähden.
Jumala peson asetti synneistä puhdistamaan,
veressä Herran Kristuksen kuoleman hukuttamaan:
elämän uuden antoi.

2. Kuulkaamme kaikki tarkasti Jumalan omaa sanaa
kasteesta sekä uskosta, ettemme joudu harhaan.
On kaste vettä enemmän voimasta sanan pyhän,
ja Pyhä Henki lahjoineen vaikuttaa siinä yhä.
Jumala itse kastaa.

3. Sen osoitti hän selvästi sanoin ja esikuvin,
kun ääni Jordan-virralla näin Isän suusta kuultiin:
On tämä rakas Poikani, kaikessa häntä kuulkaa.
Poikaani olen mieltynyt, vain hän voi teitä auttaa.
Seuratkaa oppiansa!

4. Kauniissa ihmishahmossa Jumalan Poika nähtiin,
kun Pyhä Henki laskeutui ja ääni Isän kuultiin.
Se uskoamme vahvisti kasteemme salaisuuteen,
sen lahjaan ja sen autuuteen: Pyhään Kolminaisuuteen.
Hän kanssamme on aina.

5. Opetuslapset maailmaan Herramme Kristus käski
syntien kadottamille saarnaamaan autuudeksi:
Ken uskoo ja myös kastetaan, pelastuu kasteen kautta.
Uudestisyntyneenä hän nyt elää kuolematta,
perillisenä taivaan.

6. Tuomittu syvään helvettiin on iankaikkisesti,
ken lahjaa armon halveksii nyt kovakorvaisesti.
Ei tekopyhyys pelasta, ei luultu hyvyytemme,
on perisynti turmellut niin täysin sydämemme.
Ei itseään voi auttaa.

7. Silmämme näkee kasteessa sen veden ainoastaan,
vaan usko Hengen valossa näkeekin veren voiman.
Verestä Herran Kristuksen punertaa vesi kasteen,
perinnön poistaa Aadamin, sen synkän kirouksen,
myös synnit itse tehdyt.

Martti Luther, Saksa, (1483−1546)
Kuuntele virsi