Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Luterilainen kirkko Suomessa

Lähetyshiippakunnan perustamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi viisi vuotta. Työ on kasvanut ja mennyt eteenpäin. Seurakuntien määrä on viidessä vuodessa lisääntynyt 32 % (25/33) ja papiston 45 % (37/54). Talous on kasvanut merkittävästi. Isoja askeleita on otettu myös kansainvälisesti. Kirkollinen yhteys on solmittu pohjoismaisten sisarhiippakuntien kanssa sekä Kanadan luterilaisen kirkon (LCC) kanssa. Syyskuussa Lähetyshiippakunta hyväksyttiin maailmanlaajan tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen yhteistyöelimen, Kansainälisen luterilaisen neuvoston (ILC), jäseneksi. Tälläkin hetkellä yhteysneuvottelut ovat käynnissä eri luterilaisten kirkkojen kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla.

Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous, joka on sen ylin päättävä elin, päivitti kokouksessaan 17.11.2018 hiippakuntajärjestyksen. Olemusta koskeva pykälä kuuluu nyt näin:

2 § Lähetyshiippakunta on luterilainen kirkko Suomessa. Se on osa ”yhtä, pyhää, yhteistä ja apostolista kirkkoa” joka tunnustetaan kirkon uskontunnustuksissa. Sitä koskevat Jumalan sanassaan kirkolle antamat velvollisuudet ja lupaukset. Augsburgin tunnustuksen 7. artiklan määritelmän mukaan siinä hoidettujen armonvälineiden tähden ja voimasta se on todellisesti kirkko.

3 § Lähetyshiippakunta jatkaa osaltaan Suomessa vaikuttanutta luterilaista uskoa ja seurakunnallista elämää.

Vaikka tässä ei asiallisesti sanota varsinaisesti mitään uutta, kirkollisen rakenteen sijasta puhutaan luterilaisesta kirkosta Suomessa. Tämä halutaan sanoa niin selkeästi, että sen voi juostessakin lukea. Usein on ollut epäselvyyttä, onko Lähetyshiippakunta osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa tai herätysliikkeenomainen järjestö. Tämä on ymmärrettävä, koska Suomen Luther-säätiön kautta alkanut työ vuonna 2000 tapahtui valtakirkon sisältä käsin siihen asti, kunnes se kävi mahdottomaksi. Lähetyshiippakunnan perustamisen myötä tilanne on muuttunut. Lähetyshiippakunta on itsenäinen luterilainen paikalliskirkko Suomessa. Se on osa maailmanlaajaa universaalia Kristuksen Kirkkoa oikein hoidettujen armonvälineiden osallisuudessa ja niiden tähden.

Lähetyshiippakunta ei ole rekisteröinyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Vaikka sillä olisi etunsakin, moni syystäkin kyselee sen mielekkyyttä, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri käy yhä ahtaamaksi uskonnonvapauden kohdalla ja lainsäädäntö etääntyy kristillistä juuristaan. Yhteiskunta ei kuitenkaan anna kirkolle kirkon nimeä. Kirkon luovat ja ylläpitävät sen tuntomerkit: Jumalan sanan saarna, kaste, ehtoollinen, rippi, paimenvirka, julkinen jumalanpalvelus ja rukous sekä valmius ristin kantamiseen. Näiden äärellä elämä seurakunnissamme jatkuu entiseen tapaan.

Pykälä sisältää tärkeän ajatuksen kirkon jatkuvuudesta eli kontinuiteetista. Lähetyshiippakunta ei edusta jotakin uutta, vaan se itse haluaa elää ja jakaa muille luterilaista perintöämme, joka on vallinnut vuosisatoja maassamme.

Hyvä on huomata pieni sana osaltaan. Emme suinkaan väitä, että me yksin jatkamme ja edustamme aitoluterilaisuutta Suomessa! Mutta me osaltamme haluamme siihen liittyä. Haluamme rakentaa yhteyttä toisiin luterilaisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Haluamme vaalia myös yhteyttä moniin sisariin ja veljiin, jotka vielä käyvät tunnustustaistelua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä.

Lähetyshiippakunta on alusta asti toiminut itsenäisesti kirkkona. Vanhastaan lähetystyössä on puhuttu tavoitteesta perustaa kirkkoja, jotka vastaavat itsenäisesti 1) päätöksenteostaan 2) taloudestaan ja 3) lähetystyöstään. Tämä ehkä oli taustalla, kun eräs saksalainen piispa kysyi meiltä: Oletteko kirkko? Päätättekö siis itse asiat vai tarvitseeko teidän kysyä hyväksyntä joltakin? Tähän oli helppo vastata. Lähetyshiippakunta on tehnyt ja tekee itsenäisesti päätöksensä esimerkiksi kirkollisista yhteyksistään. Se rahoittaa oman toimintansa. Se perustaa uusia seurakuntia ja osallistuu maailmanlähetykseen monissa maissa.

Lähetyshiippakunta jatkaa kirkkona perustyötään seurakunnissaan. Moni asia on vasta alullaan ja keskeneräinen. Moni kysymys vaikkapa suhteessa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon on vielä auki.  Se on kuitenkin selvää, miksi kokoonnumme seurakunnissamme alttarin ja saarnatuolin äärelle. Meillä ei ole mitään muuta turvaa ja toivoa viimeisellä tuomiolla kuin ehdoton ja täydellinen armo Kristuksen Jeesuksen haavoissa.

Tätä varten Lähetyshiippakunta on olemassa.

Juhana Pohjola
Hiippakuntadekaani