Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Luottamuspulassa                    

”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9:24)

Jokunen viikko sitten evankeliumitekstissä pahan hengen riivaaman pojan isä lausui Jeesukselle nämä sanat. Olin pyöritellyt mielessäni ajatuksia Jumalan huolenpidosta ja siitä, miten vaikeaa vajavaisen ihmisen on luottaa siihen, että Herra hoitaa meitä kaikissa ongelmissamme ja tietää varmasti, mikä meille on parhaaksi. Kyseinen evankeliumitekstin huudahdus olisi aivan hyvin voinut kaikua minun huuliltani.

Ihminen on uskomattoman jääräpäinen. On kovin helppoa vakuuttaa muille, miten Jumala auttaa ja johdattaa elämän valintatilanteissa ja nostaa ylös kuopista, olivat ne sitten pieniä tai suuria. Muiden elämää on helpompi katsoa luottavaisten silmälasien läpi. Mutta kun pitäisi uskoa vakuutus huolenpidosta ja hoidosta myös omalle kohdalle, alkaa välittömästi ajatella, että mitä jos minun on sittenkin selvittävä omin neuvoin. Oma elämä ja varsinkin oman elämän ajankohtaiset asiat ovat ikään kuin liian lähellä, jotta niitä voisi katsella selvästi ja realistisesti. Ilmiö on verrattavissa siihen tilanteeseen, kun istuu aamupalapöydässä ja pyytää puolisoaan ojentamaan hillon, joka on aivan oman nenän alla. Ja kuitenkin, katsoessani oman elämäni tapahtumia taaksepäin näin jälkikäteen, en voi olla huomaamatta, miten Jumala on ollut johdattamassa ja varjelemassa kaikessa siinä mitä jo olen saanut kokea. Miksei Hän tekisi niin myös nyt ja tulevaisuudessa?

Lainasin hiljattain ystävältäni kirjan, joka oikeastaan jälleen johdatti minut näihin pohdintoihin luottamuksesta ja Jumalan huolenpidosta. Kyseessä on Anni Blomqvistin Saaristolais-sarja, joka kertoo Myrskyluodon Maijan tarinan. Kirjassa eletään 1800-luvun saaristolaiselämää karulla Myrskyluodolla, jonka asukkaat elävät kaukana muista ihmisistä, maallisesta näkökulmasta katsoen oman onnensa nojassa. Kirjan henkilöiden asennoituminen omaan oloonsa ja eloonsa on kuitenkin kaikkea muuta kuin hylättynä olemista. He uskovat ja luottavat Jumalaan. Edes kokiessaan suuria menetyksiä he eivät kyseenalaista sitä, etteikö Jumala olisi heidän kanssaan. Päinvastoin, koettelemusten kohdatessa he takertuvat siihen ainoaan oljenkorteen, joka on aina luotettava, Jumalaan.

Meillä, tai ainakin minulla, olisi paljon opittavaa Myrskyluodon Maijalta. Mutta kuten hänkään ei ollut täydellinen, ei minustakaan täällä maan päällä täydellistä tule. Voin kuitenkin rukoilla, että Jumala antaisi minulle luottamusta, jotta voisin uskoa sen tosiasian, että Hän kyllä pitää minusta huolen, olkoon uskoni tähän huolenpitoon sitten vahva tai heikko.

Pieni on äänemme, Herra
hiljainen huutommekin
puoleesi käännymme silmin, suin mykistyvin.
emme tiedä voimasi määrää
salaisuus suuruutes on
kasvata lapseesi luottamus loppumaton.

(Kuljeta ja johda. San. Pekka Ruuska)

 

Pauliina Lahti
Nehemian luterilainen seurakunta
Joensuu