Nykytilanteessa kirkkoromantiikkaan taipuvainen sielu ei tiedä miten päin olisi, kun mikään ei saisi muuttua mutta muuttuu kumminkin. Tällöin on hyvä muistaa, että vaikka pieni ihminen ei voikaan määrätä ympäristöään, omia ajatuksiaan hän voi kuitenkin ohjailla. Jos siis kirkko muuttuukin, voi silti itsekseen ajatella, että eihän se mihinkään muutu. Isien kirkko, hyvänen aika, mikäs sen nyt muuttaisi. J. Karjalaisen kanssa yhdessä laulamme tyytyväisinä: ”On kaikki niin kuin ennenkin.” Eduksi on mahdollisuuksien mukaan välttää kirkollisten julkaisujen lukemista tai kirkossa käymistä.
Sielunsisäisen mielikuvaharjoittelun lisäksi on välttämätöntä myös teologiseeraaminen aiheen tiimoilta. Kuten tiedämme, pelkistäminen ja yksinkertaistaminen on taidoista jaloin. Siksi sinänsä hyvää luterilaista kirkko-oppia voidaan meidän aikanamme kehittää vielä hieman lisää. Näin se käy!
1) ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan.” (Augsburgin tunnustuksen artikla V)
Vaan eivätkö syntiset ja pahat ja uskossaan horjuvat sitten muka kuulu kirkkoon, emmehän me heitä voi sulkea pois? Ei kai täällä olla sellaista ”pyhien yhteisöä” rakentamassa? Siispä…
2) ”Kirkko on yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan.”
Mutta kuka loppukädessä sitten arvioi, mikä on puhdasta saarnaamista ja miten ne sakramentit todella pitäisi toimittaa? Eikös joku Raamatussa sanonut, että ei sillä ole väliä kuka julistaa ja mitä, kunhan vain julistetaan? Ja tuskinpa meidän erehdyksemme sentään voisivat estää Jumalaa toimimasta? Siispä…
3) ”Kirkko on yhteisö, jossa evankeliumi saarnataan ja sakramentit toimitetaan.”
Kaikki eivät kuitenkaan tule saarnaa kuulemaan tai sakramentteja nauttimaan. Ihmisillä on elämäntilanteita (ja lapsilla harrastuksia!), eihän sitä aina ehdi kirkkoon. Tai voi olla että he ovat kirkosta vieraantuneita (sehän on meidän uskovaisten vika, muuten). Kuka muutenkaan haluaa palauttaa vanhan kirkossakäyntipakon seurakunnan jäsenyyden ehtona? En minä ainakaan! Siispä…
4) ”Kirkko on yhteisö.”
Yhteisö kuulostaa hyvältä, mutta ei sekään kaikille sovi. Jotkut ovat enempi ujonpuoleisia ja vetäytyviä, se heille sallittakoon. Yhteisöstä helposti tulee vaatimus. Ja se muutenkin kuulostaa aika ihmistekoiselta – onko kirkko muka vain sitä, että me pidämme toisiamme kädestä kiinni ja laulamme Kumbayaa? Kaipa nyt Kristuksen kirkko on jotain muuta kuin se. Siispä…
5) ”Kirkko on.”
Tämä määritelmä on jo varsin hyvä. Tosin epäselväksi jää, mihin tuota verbiä tarvitaan, kun se ei selvästikään viittaa mihinkään. Siispä…
6) ”Kirkko.”
Tämä on hyvä, riittävän avara ja salliva ja silti aivan sopivan selkeä kirkko-opillinen määritelmä. Enempi tuskin hyödyttää ketään. Jos tämä sopisi kaikille osapuolille, saataisiin turha veivaaminen ja riiteleminen loppumaan, ja voisimme viimein keskittyä siihen, mikä on kaikkein tärkeintä kirkossa – nimittäin kirkko itse.
Tämän evästyksen avulla toivottavasti raastavat kirkkotaistelut saadaan asettumaan ja huolestuneet kristityt viimein ymmärtävät, että asiat Isien Kirkossa ovat sittenkin aika hyvin.
Esko Murto
Pastori
Pyhän Markuksen luterilainen seurakunta, Helsinki
