KYSYMYS: ”Raamattu sanoo, että meidän tulee olla pyhiä ja että usko ilman tekoja on kuollut. Mitä se tarkoittaa? Olen kuitenkin ymmärtänyt, että olemme loppuun saakka syntisiä.”
VASTAUS: Se on totta: meidän pitää olla pyhiä, ja usko ilman tekoja on kuollut. Sekin on totta, että olemme loppuun asti syntisiä. Koetan valaista tätä asiaa kahden keksityn henkilön, Aatun ja Petun, esimerkin kautta. Aatu on yrittänyt koko ikänsä tulla pyhäksi. Neljännesvuosisadan sitkeän pyhitystaistelun jälkeen hänellä alkaa olla jo veren maku suussa. Juuri kun Aatu-parka luulee voittaneensa yhden synnin, hän huomaakin langenneensa kahteen vielä kauheampaan. Jos ei teoissa niin ainakin ajatuksissa ja sanoissa.
Petun ongelma taas on ihan toisenlainen. Itse asiassa hänellä ei ole mitään ongelmaa, ei ainakaan Jumala-suhteessaan. Petu ei tosin ole kovin rehellinen raha-asioissa, ja vaimoakin hän vaihtaa silloin tällöin uudempaan malliin, mutta hän ei ota tällaisista pienistä töppäilyistä mitään paineita. Periaatteessa Petu tietää olevansa ”syntinen”, mutta hän lohduttautuu sillä ajatuksella, että armohan kristinuskossa loppujen lopuksi on se pääasia. Mikään ei voisi olla Petulle itsestään selvempää kuin se, että Jumala antaa hänelle hänen pienet puutoksensa ja syntinsä anteeksi.
Kumpi näistä miehistä siis pääsee taivaaseen? Ei kumpikaan – sillä kummankaan usko ei ole oikeaa uskoa. Aatulla sen enempää kuin Petullakaan ei ole näet mitään käyttöä Jeesukselle ja hänen ristilleen. Molemmat yrittävät kulkea taivaaseen omatekoista tietä, joista ensimmäisen nimi on Lakihenkisyyden tie ja toisen Lainhylkäämisen tie.
Aatu ei usko siihen, että Jumala voisi vanhurskauttaa jumalattoman uskon kautta Jeesukseen – aivan riippumatta siitä, onko tämä voittanut syntinsä vai ei. Hän ei tiedä sitä, että jokainen kristittykin on loppuun asti sekä vanhurskas että syntinen. Toisin sanoen Aatu ei tunne Roomalaiskirjeen sanomaa.
Petu taas ei tiedä sitä, että oikea usko ei ole mitään teoriaa, vaan se näkyy aina tekoina ja asenteina uskovan elämässä. Herran veli Jaakob kirjoitti Petun kaltaisille ihmisille näin: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?… Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet – pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? (Jaak. 2:14-20).
Jaakobin kirjeen ja Roomalaiskirjeen välillä ei itse asiassa ole mitään ristiriitaa; kysymys on vain erilaisesta kuulijakunnasta. Aatun pitäisi saada kuulla armon evankeliumia, mutta Petulle sen sijaan pitäisi jonkun saarnata ankaraa lakia, jotta hänellä olisi käyttöä Jeesuksen ansaitsemalle kalliille armolle. Halvan armon saarna ei Petua yhtään auta.
Hyvä ystävä, kumpaa sinä muistutat enemmän: Aatua vai Petua?
Mailis Janatuinen
Lähetyshiippakunnan vapaaehtoinen naistyöntekijä
(Kirjoitus on ilmestynyt aikaisemmin erään kristillisen lehden kysymys ja vastaus -palstalla.)
