Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Jäähyväiset                            

Aion vielä piinata teitä lukijoita kesämuistoilla, vaikka syksy jo tekeekin tuloaan ja kynttilöiden aika on käsillä. Mutta tämä vehreyden ja valon vuodenaika on niin lyhyt, että ajattelin, ettei ketään vahingoita sen muisteleminen näin jälkikäteenkin. 

Olemme saaneet viettää jo kolme kesää mieheni kanssa Pohjois-Savossa, Rautavaaralla, pienessä kunnassa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa naapureista pidetään huolta. Näiden kesien aikana on tuntunut siltä, kuin olisi palannut ajassa taaksepäin, sellaiseen aikaan kun kylässä saattoi käydä sopimatta vierailuaan kahta viikkoa aikaisemmin puhelimitse tai kun kylällä saattoi jäädä suustaan kiinni tuntikausiksi ilman, että oli kiirettä töihin, kouluun, parturiin, kauppaan tai minnekään muuallekaan.

Meidät otettiin alusta asti vastaan tähän pitäjään kuin vanhoina tuttuina. Toki kesien saatossa ystäväpiiri laajeni ja aiemmat tuttavuudet syvenivät, mutta heti ensi kertaa saapuessamme tuntui siltä, että meitä oli odotettu. Tämä tunne vain voimistui kesä kesältä, kun jo ennen saapumistamme tiesimme, että kyläkutsuja oli odottamassa ja ensimmäisen jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntalaiset jonottivat meitä tervehtimään.

Nyt on kuitenkin niin, ettemme enää seuraavana kesänä ole menossa tähän kesäkotiimme, vaan meitä odottavat jo aivan muut haasteet, joista emme itsekään vielä tiedä mitään. Ajatus on jännittävä, mutta haikea, sillä kesänvietosta Rautavaaralla on jo tullut lähes perinne. Enää emme näe tuttuja pitäjäläisiä kylällä, emme heräile öisin itikoiden surinaan (ainakaan toivottavasti), emme kuule omaperäisiä kahvikutsuja kahvilan ohi kulkiessamme tai löydä puutarhan antimia jätettyinä ovemme eteen asioilta palatessamme.

Eniten jään kuitenkin kaipaamaan sitä asennetta, joka näillä pienen pitäjän ihmisillä on. Kaveria ei jätetä, naapureista pidetään huolta, luontoa kunnioitetaan ja kaikkia kohdellaan niin hyvin kuin mahdollista ilman, että odotetaan vastapalveluksia ja hyötyä itselle. Toivon, että olen oppinut näitä asioita itsekin kuluneiden kesien aikana. Rakkaat ystävät, muistetaan niitä, joiden kanssa kuljemme tässä elämässä, sillä Jumalakin kehottaa Sanassaan:

Pysyköön veljellinen rakkaus. Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan. (Hepr. 13:1–2)

Pauliina Lahti
Nehemian luterilainen seurakunta
Joensuu