Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Suomen Luther-säätiö

Luther-säätiön sinettiSuomen Luther-säätiö perustettiin 1999. Sen perustehtävänä on ollut jumalanpalvelusyhteisöjen rakentaminen Suomessa.  Nämä Luther-säätiön yhteyteen syntyneet yhteisöt ovat henkilöseurakuntia. Ne ovat kutsuneet itse paimenensa, kokoontuvat säännöllisesti luterilaiseen messuun ja vastaavat itse niin toiminnallisesti kuin taloudellisesti seurakunnastaan. Ensimmäinen seurakunta aloitti toimintansa syksyllä 2000 Helsingissä. Työ on kasvanut nopeasti. Uusia seurakuntia on syntynyt lähes kolmekymmentä laajasti eri puolille Suomea. Työntekijäjoukko on kasvanut yhdestä yli kahteenkymmeneen. Luther-säätiö on toiminut tuki- ja yhteistyöelimenä seurakunnille ja työantajana papistolle. Luther-säätiö on myös laajalla julkaisutoiminnallaan levittänyt luterilaisen uskon tuntemista ja siihen syventymistä.

Suomen Luther-säätiö liittyi 2004 tukijäseneksi Missionsprovinsen i Sverige. Tämä mahdollisti sen, että 2005 alkaen Luther-säätiön yhteydessä toimiville seurakunnille on vihitty pappeja, joita ei Suomen ev.-lut. kirkossa olisi vihitty. Vuoteen 2013 mennessä papiksi on vihitty jo 20 miestä.  2010 Luther-säätiö työn piirissä toimivat seurakunnat saivat piispakseen Matti Väisäsen. Hän toimi Missionsprovinsen i Sverige och Finlandin piispana vastuualueenaan Luther-säätiön yhteisöt ja niiden papisto. Samalla Luther-säätiö ja sen seurakunnat ovat valmistelleet suomalaisen Lähetyshiippakunnan perustamista.  Luther-säätiö säätiömuodossa toimivana ei pysty vastaaman kirkollisen rakenteen tarpeeseen, jota seurakuntien elämän hoitaminen tarvitsee.  Siksi seurakunnat ovat perustaneet Lähetyshiippakunnan, jolla on tarvittavat kirkolliset toimielimet ja oma piispa niiden johdossa. Lähetyshiippakunta on myös Luther-säätiötä laajempi rakenne, koska siihen liittyy myös muita yhteisöjä.

Luther-säätiö ei perustanut Lähetyshiippakuntaa, vaan seurakunnat perustivat sen. Luther-säätiö on sen sijaan hiippakunnan tukijäsen. Se on yksi Lähetyshiippakunnan taustajärjestöistä. Luther-säätiö jatkaa työnantajana sen toiminnan tuloksena syntyneiden seurakuntien pappien kohdalla. Samalla se myös toimitilansa ja julkaisujensa kautta mahdollistaa Lähetyshiippakunnan työtä. Luther-säätiö palvelee näin hiippakuntaa taloudellisista asioista ja henkilöstöhallinnosta huolehtimalla, kun taas piispallinen kaitsenta, teologia ja seurakuntatyö toteutuvat Lähetyshiippakunnan puitteissa.

Suomen Luther-säätiön 15-vuotisjuhlassa 24.10.2014 julkaistiin kansainvälisesti palkitun elokuvaohjaaja Matti Reinikan tekemä teos Ristisaatto: Suomen Luther-säätiön 15-vuotisjuhlavideo. Tässä videossa luodaan katsaus Luther-säätiön perustamisesta Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan syntyyn vuonna 2013.

 

 

Suomen Luther-säätiön sivuille tästä.