Musiikkityön verkkotapaaminen 18.5.24
24.4.2024
Tuomo ja Leena Simojoki afrikkalaisten vieraiden kanssa Kesäjuhlassa vuonna 2022. Kuva: Kari Puustinen
Tänä vuonna Lähetyshiippakunnan lähetystyön painopiste siirtyy aiempaa selkeämmin Afrikan mantereelle. Pastorien opetusmatkoja ja kummioppilaiden tukitoimintaa jatketaan kuten aiemmin, mutta saamme mantereelle myös pysyviä työntekijöitä, kun Tuomo ja Leena Simojoki perheineen muuttavat takaisin Keniaan heinäkuussa. Samalla mukaan astuu myös uusi yhteistyön muoto: kirkkomme saa ensimmäiset nimikkolähetit.
Lutheran Heritage Foundation (LHF) on kutsunut pastori Tuomo Simojoen yhdessä vaimonsa Leenan ja lastensa kanssa työyhteyteen Itä-Afrikassa. LHF:n ja Lähetyshiippakunta teki marraskuussa 2023 sopimuksen Simojokien työhön liittyen. Sopimuksen mukaisesti Simojoet toimivat Keniassa LHF:n työntekijöinä ja Lähetyshiippakunnan nimikkolähetteinä. Kirkkomme roolina on siten toimia lähettäjänä ja esirukoilijana. Juridisen ja taloudellisen vastuun kantaa LHF. Lähetyshiippakunta ei maksa Simojokien palkkaa, mutta tukee muutoin LHF:n työtä Afrikassa osallistuen kirjojen kustantamiseen ja koulutustyöhön.
– Lähetyshiippakunta ja LHF ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt saamme olla lähettämässä Simojoen perhettä Itä-Afrikkaan vahvistamaan sitä työtä, jota he ovat jo aiemmin paikan päällä tehneet ja viime vuosina Suomesta käsin koordinoineet. Pienenä kirkkona omat voimavaramme eivät riittäisi lähettiperheen ylläpitämiseen. Toisaalta LHF tarvitsee juuri sitä vahvaa osaamista ja kokemusta, jota Tuomolla ja Leenalla on. Nimikkolähettien kautta pääsemme hyvin konkreettisella tavalla mukaan vastaamaan monien afrikkalaisten kirkkojen suurimpaan tarpeeseen varustamalla seurakunnille paimenia, jotka opettavat oikein Jumalan Sanaa ja jakavat sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti. Simojoen perheen kautta tällä työllä on kasvot, jotka jo tunnetaan monissa seurakunnissamme. Heidän kauttaan saamme varmasti lisää konkretiaa esirukouksiimme. Myös omien pastoreidemme opetusmatkojen järjestely helpottuu, kun nimikkolähettimme ovat paikan päällä.
– Lähetysstrategiaamme on kirjattu visio: “Luterilainen seurakunta lähellä ja kaukana”. Siitä runsaasta Jumalan siunauksesta, jota saamme monin tavoin osaksemme täällä omissa seurakunnissamme, riittää jaettavaksi myös kauemmas. Tuomon ja Leenan työssä on kyse juuri tästä eteenpäin jakamisesta. LHF:n lukuisille kielille kääntämä ja jakama kirjallisuus sekä näiden kirjojen opettamiseksi ja käyttämiseksi järjestetty koulutus pastoreille ja muille seurakuntien vastuunkantajille on tavoittavuudessaan hämmästyttävää. Se mahdollistaa jo olemassa olevien luterilaisten seurakuntien vahvistumisen ja uusien seurakuntien syntymisen kymmenien kansojen parissa Itä-Afrikassa. Tänä aikana, jolloin lähetystyö on monien mielissä muuttunut materiaaliseksi tai sosiaaliseksi avustamiseksi, saamme keskittyä ja panostaa erityisesti siihen, että puhdas evankeliumi Kristuksesta syntiemme sovittajana leviää ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.
Aiempien vuosien tapaan Lähetyshiippakunnan lähetystyöhön kerätyillä varoilla järjestetään pastorien opetusmatkoja Keniaan. Samoin seurakunnan itua Tel Avivissa pyritään edelleen tukemaan resurssien ja olosuhteiden sallimissa rajoissa.
– Edellisen vuoden aikana oli paljon selvittelyjä lähetyksen tilanteen suhteen: Mikä olisi Lähetyshiippakunnalle mielekäs malli ja mikä olisi sopiva taso talouden suhteen? Olen hyvällä mielellä, että olemme nykyisessä tilanteessa. Löysimme hyvän ratkaisun Simojokien, LHF:n ja kirkkomme kannalta. Kirkkomme voi olla lähetystyössä mukana tavalla, joka omille hartioillemme olisi liian raskas, mutta laajempaan työhön osallistuessa mahdollinen ja mielekäs. Edellinen vuosi jäi lähetyksen talouden osalta ylijäämäiseksi. Menot olivat huomattavasti budjetoitua pienemmät, koska opetusmatkojen kustannukset jäivät pienemmiksi. Meillä on työtä edessä vuosittaisen maksun keräämiseksi LHF:n työhön ja opetusmatkoille, mutta ensimmäiset signaalit ovat hyviä. Uskon, että lähetysinnostus nousee sen myötä, että Simojokien perhe kirkostamme on lähdössä palvelemaan Afrikkaan. Toiveemme ja rukouksemme on, että Afrikan työ saisi olla näkyvästi esillä seurakunnissamme, mikä rohkaisi rukoilemaan työn puolesta ja kannattamaan sitä myös taloudellisesti.
– On sanottu, että ihmisillä on lompakossaan kaksi osastoa: oma seurakunta ja lähetystyö. Selvää on, että haluamme tukea ja tehdä lähetystyötä siellä missä mielekäs ovi avautuu. Samalla täytyy huolehtia tasapainosta oman työmme ja seurakuntien suhteen. Ei siis ole kestävää, että laitettaisiin vaikkapa isoja summia lähetykseen, mutta oma seurakunta olisi ronskisti miinuksella. Silloin joku muu oikeastaan maksaisi seurakuntakodin menot. Tässä etsitään tasapainoa, mutta uskon, että tuleviksi vuosiksi kaavailtu kehys lähetyksen suhteen on hartioillemme mahdollinen.
Lähetyshiippakunnan lähetystyön tavoitteena on keskittyä kaste- ja lähetyskäskyn (Matt. 28: 18–20) toteuttamiseen käytännössä. Siten lähetystyössä pyritään saamaan aikaan evankeliumin julistusta ja opetusta seurakuntien syntymiseksi ja vahvistumiseksi.
– “Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Kun Suomessa 1960-luvulla syntyi erityisesti “viidennen herätysliikkeen” piireissä uusi innostus ulkolähetystyöstä, oli kansankirkon hengellinen rakenne ja suuntaus vielä selvä: Lähetystyössä on kysymys ennen kaikkea evankeliumin julistamisesta niin, että ihmiset kääntyvät synneistään ja uskovat evankeliumin. Itselleni oli usko Kristukseen avautunut vasta muutamaa vuotta aikaisemmin ja se muutti käsitykseni Jumalasta ja siitä, mikä tässä elämässä oli ehdottomasti tärkeintä. Oli luonnollista ymmärtää lähetystyö samantapaisena kuin se toiminta, jossa olimme mukana Suomessakin eri paikkakunnilla: julistuksena herätyskokouksissa, kaduilla ja kouluissa. Tarkoituksena oli saavuttaa mahdollisimman monia ihmissieluja, joiden kunkin arvo iankaikkisuuden ja Jumalan edessä oli ja on ääretön. Vasta vähitellen, jo lähetyskentällä aloin ymmärtää, että nämä sielut, ihmiset, tarvitsevat seurakuntaa, kirkkoa.
– Kirkon perustaminen lähetyskentällä pakottaa lähetyssaarnaajat sellaisten kysymysten eteen, jotka kotimaassa olivat valmiiksi vastattuja ja joita ei useinkaan ajatella sen syvällisemmin. Mikä on kirkko, mikä seurakunta? Kuinka suuri kirkon täytyy vähintään olla? Kuka päättää kirkon asioista? Mitä kirkko tunnustaa? Mikä on kirkon hengellinen virka? Mitä seurakunnan paimenilta vähintään vaaditaan? Mitä opetetaan sakramenteista? Tämän tapaisia kysymyksiä on loputtomasti. Valitettavasti lähetyssaarnaajia ei yleensä ole valmistettu kohtaamaan niitä.
– Luterilaisen kirkon lähetystyö tulee suunnitella alusta alkaen seurakuntien ja kirkon perustamista varten silloin, kun ei vielä niitä ole olemassa. Kirkon historia on jo 2000 vuotta vanha. Olisi kummallista ajatella, ettei kirkon kokemuksista ja opeista voisi hyötyä. Kirkon perustamista ei tule eikä saa panna uusien kristittyjen ratkaistavaksi ja rasitukseksi. Kirkko on jo olemassa. Lähetyssaarnaajien tulee “tuoda kirkko mukanaan”. He opettavat paikallisille, uusille kristityille kristillisen totuuden sellaisena kuin he itsekin uskovat. Luterilaisen lähetystyön päämääränä on tietenkin sielujen pelastus, mutta samalla myös luterilaisen kirkon perustaminen sinne, missä kirkkoa ei vielä ole tai myös olemassa olevan luterilaisen kirkon vahvistaminen niillä lahjoilla ja kyvyillä, joita Jumala on meille antanut.
Jari Heiska on yksi Lähetyshiippakunnan soppatykkimiehistä. Kuva: Kari Puustinen
Lähetyshiippakunnan seurakunnissa voi palvella monella eri tavalla: Yksi pitää pyhäkouluja, toinen suntioi messuaamuna alttarin paikoilleen – ja kolmas ”taistelee” kauhan varressa soppatykkimiehenä. Näitä viimeksi mainittuja vastuunkantajia on seurakunnissamme monia, niin kuin muuten kyseisiä kenttäkeittimiäkin. Esittelemme seuraavaksi miehistä kaksi.
Jari Heiskaa Pyhän Ristin luterilaisesta seurakunnasta Lohjalta voisi kutsua Lähetyshiippakunnan soppatykistön komentajaksi. Heiska on johtanut Kesäjuhlan ruokailujen suunnittelua, tarviketilauksia, valmistusta ja siivousta joka kerta, kun juhlat on järjestetty. Aluksi homma oli Lohjan seurakunnan vastuulla, mutta myöhemmin tykkitiimiin on tullut muitakin innokkaita. Jotkut palvelevat yhden vuoron verran, jotkut koko viikonlopun ajan. Heiska toivoo, että lisää porukkaa tulisi mukaan:
– Ensi kesänä otamme käyttöön Lähetyshiippakunnalle hankitun oman soppatykin, jonka vahvuus on kippaava kattila. Sen käyttäminen ja puhdistaminen on aiempaa tehokkaampaa, hän iloitsee.
– Tykki on tarkoitettu kaikkien seurakuntien käyttöön. Sen lainaamisesta voi kysyä lisätietoja pastori Harri Lammilta.
Loimaan evankelisella opistolla järjestetään 24.–25. toukokuuta Kenttäkeittimen käytön peruskurssi, jota ravintola-alan opettajana työskentelevä Heiska on puuhaamassa. Kurssille voivat osallistua kaikki soppatykin käytöstä kiinnostuneet. Kurssi antaa myös eväitä toimia Kesäjuhlan tykkitiimissä. Kurssille ilmoittautuminen on auki toukokuun 10. päivään saakka, linkki löytyy alta.
Lauri Kososta soppatykkeineen voi kutsua vierailemaan seurakuntien tilaisuuksiin. Kuva: Kari Puustinen
Tamperelainen Lauri Kosonen on löytänyt soppatykin avulla oman paikkansa rakentaa seurakuntaa ja luoda yhteisöllisyyttä. Itseoppinut, ruoanlaittoa rakastava kokki kiertää Lähetyshiippakunnan seurakunnissa ja laittaa ruokaa isollekin porukalle. Aina oman mielikuvituksensa tuottamalla, herkullisella reseptillä.
– Mikä olisikaan parempi ja raamatullisempi tapa rakentaa yhteisöllisyyttä kuin yhdessä syöminen, Lauri huomauttaa.
Hän lupaa tulla kutsusta eri puolilla Suomea sijaitseviin seurakuntiin kokkaamaan, olipa keittovälineenä sitten kattila, soppatykki, paellapannu tai vaikka porsasvarras.
– Minulle on ilo, että saan tehdä jotain Lähetyshiippakunnan eteen. Tämä sopii sosiaaliselle luonteelleni. Eläkkeellä olen vapaa lähtemään reissuun, Lauri kertoo.
Kuopion Pyhän Pietarin luterilaisen seurakunnan pastori Kalle Väätäinen pitää Laurin toimintaa esimerkillisenä:
– Lauri on hieno esimerkki siitä, miten vapaaehtoiset vastuunkantajat voivat Lähetyshiippakunnassa palvella. Hän on itse valinnut, millä tavalla haluaa palvella, ja tekee sitten sitä omatoimisesti. Laurin ideasta on varmasti iloa ja hyötyä monille.
Voitte kutsua Laurin kokkaamaan seurakuntaanne soittamalla numeroon 044-244 5323 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Lisätietoja ja hakulomake Loimaan evankelisella opistolla 24.–25.5. järjestettävälle Kenttäkeittimen käytön peruskurssille avautuvat tästä linkistä.
Teksti: Pauliina Pylvänäinen ja Marjaana Anttila
Mailis Janatuinen opetti Hämeeninnassa profeetta Samuelin äidistä ja elämästä. Kuva: Lähetyshiippakunnan arkisto.
Ja Samuel otti kiven ja pani sen Mispan ja Seenin välille ja antoi sille nimen Eben-Eser ja sanoi: ”Tähän asti on Herra meitä auttanut” (1.Sam.7:12)
Saimme viettää rovastikunnallista naistenpäivää Hämeenlinnan Wisahovissa lauantaina 27.1. Paikalle saapui kolmisenkymmentä naista kuulemaan Mailis Janatuisen luentoja, nauttimaan uskovien yhteydestä, yhteisestä rukouksesta, ilosanomapiiristä ja hyvästä ruuasta, joilla kaikilla Herra meistä runsaasti ravitsi.
Ensimmäisen luennon aiheena oli uskonpuhdistajan äiti. Luento käsitteli profeetta Samuelin äitiä Hannaa, joka pitkään lapsettomuudesta kärsittyään pyysi Herralta poikalasta ja lupasi antaa tämän Herralle palvelijaksi pienestä pitäen. Herra kuuli Hannaa ja Hanna piti lupauksensa. Tämän raamatunkertomuksen äärellä Mailis kehotti meitä osallistujia muistamaan, että lapsemme ja lapsenlapsemme eivät kuulu meille, vaan Herralle, aina pienestä pitäen. Hanna toimi myös esimerkkinä sitkeästä rukouksesta ja siitä, että Herraan luottaen ja turvaten elämämme kulkee aina parhaaseen mahdolliseen suuntaan.
Lounaan jälkeen pidettiin ilosanomapiiri. Kuva: Sirkku-Marja Väätäinen
Lounaan jälkeen jakauduimme ilosanomapiiriryhmiin, joissa käsittelimme Luukkaan evankeliumin kertomusta, jossa Jeesus kohtaa syntisen naisen (Luuk.7:36-50). Pohdimme sitä, miten tärkeää on tunnistaa oma syntisyytensä, jotta voi tunnustaa syntinsä Herralle ja näin saada ne anteeksi sekä sitä, miten hyviä me ihmiset olemme selittelemään väärät tekomme oikeutetuiksi. Vertasimme kertomuksessa esiintyvää fariseus Simonia ja syntistä naista, joka itki Jeesuksen jaloissa ja löysimme itsemme kummastakin. Yhtä aikaa syntisiä ja vanhurskaita, yhtä aikaa kovia ja katuvia.
Toisessa luennossaan Mailis jatkoi profeetta Samuelin elämän käsittelyä. Miten tämä sai viettää hienoja vuosia kuningas Saulin aisaparina, sitten pettyä Sauliin ja taas herätä toivomaan parempaa, kun Herra johdatti Samuelin tulevan kuninkaan, Daavidin, luo. Lisäksi käsiteltiin sitä, miten hyvin hurskaatkin ihmiset voivat epäonnistua esimerkiksi lastenkasvatuksessa. Miten helppoa onkaan katsoa läpi sormien jotakin pieneltä tuntuvaa asiaa, joka todellisuudessa voikin johtaa suuriin vaikeuksiin, mikäli kasvattaja (esimerkkeinä Mailis käytti pappi Eeliä ja profeetta Samuelia isän roolissa) ei ole riittävän määrätietoinen silloin kun sitä vaadittaisiin. Lohtuna huonoille kasvattajille nousi kuitenkin esiin Raamatun lupaus ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi” (Apt.16:31).
Lopuksi saimme käydä yhteiseen esirukoukseen päivän aikana jätettyjen rukouspyyntöjen kautta. Oli hienoa saada viettää aikaa uskonsisarten ympäröimänä, Raamatun äärellä ja ammentaa uutta voimaa arkeen. Jälkikäteen osallistujat kiittivät mukavasta päivästä, joka oli virkistävä ja rohkaiseva, ja jossa väkeä oli paljon enemmän kuin oli osattu odottaa. Osallistujista oli ollut hienoa saada kuulla Mailista vielä ”livenä”. Kiitos kaikille mukana olleille ja vastuuta kantaneille tästä kokemuksesta!
Teksti: Pauliina Lahti
Tero Kivisaari vihitään palvelemaan paimenena Lähetyshiippakunnan Uudenmaan seurakuntia. Kuva: Miikka Mäkitalo
Tammikuun viimeisenä sunnuntaina 28.1. Helsingissä vietetään pappisvihkimysmessua. Piispa Juhana Pohjola vihkii pyhään paimenvirkaan Tero Kivisaaren. Pyhän Markuksen luterilainen seurakunta on kutsunut Kivisaaren pastoriksi palvelemaan avustavana pastorina pääkaupunkiseudulla: Tulossa on messuja uudessa Koinonia-keskuksen tiloissa aloittavassa seurakunnassa, sekä vapaapäivien tuurauksia muun muassa Vantaalla ja Kauniaisissa.
Alavieskassa syntynyt ja sittemmin helsinkiläistynyt Tero ryhtyy palvelemaan pastorina oman toimensa ohella. Hän tekee pääasiassa henkilökohtaisen avustajan töitä. Samaa työtä hän teki jo opiskeluaikana Helsingissä. Tätä ennen Tero on työskennellyt rakennusalalla ja ollut enimmäkseen töissä talotehtaalla.
Nyt nelikymppinen Tero on käynyt lukion vasta vähän vanhemmalla iällä. Opinnot lukiossa toimivat pohjana, kun hän haki opiskelemaan teologiaan Helsingin yliopistoon. Teologian maisteriksi Tero valmistui viime kesänä. Yliopisto-opintojen ohella hän osallistui kaksivuotiselle SuPI-kurssille, jonka puitteissa on annettu Lähetyshiippakunnan omaa teologista lisäkoulutusta. Tero kokee Jumalan johdattaneen häntä tiellään OTO-pastoriksi: – Ennen yliopistoa suhtauduin kielteisesti teologian opiskeluun, ja ajatus pastorina toimimisesta tuntui aikoinaan hankalalta.
Tero suhtautuu tulevaan ordinaatioon ja paimenvirkaan vakavasti, mutta luottavaisesti: – Paljon oppimista ja uudenlaista on edessäpäin. Mielessäni ovat ne monet Raamatun kohdat, joissa puhutaan tästä virasta ja sen hoidosta. Ne herättävät arkuutta ja vetävät mielen vakavaksi. Samalla näen kuitenkin sen, että kutsujana on lopulta itse Jumala ja hän kyllä varustaa kutsutun. Herramme on hyvä ja armollinen. Pastorin täytyy kuitenkin valvoa itseään ja opetustaan. Seurakuntalaisten rukoukset ja toisten pastoreiden tuki auttavat varmasti paljon tulevassa tehtävässä.
Ordinaatiomessua vietetään Helsingissä, Annankadun adventtikirkolla osoitteessa Annankatu 7 28.1.2024 klo 10 alkaen.
Lauantaina leiriläiset pääsivät ulkoilemaan mukavassa pakkassäässä. Kuva: Ugis Mezulis
Neljän päivän mittainen Corpus Christi New Year’s Camp 2024 käynnistyi perjantaina Jyväskylässä. Kiponniemen toimintakeskuksessa on parhaillaan 55 leiriläistä, joista parikymmentä on saapunut paikalle Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomen lisäksi osallistujat ovat saapuneet Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Ilahduttavasti osallistujien joukossa on myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla asuvia nuoria aikuisia. Leirin opetuksien, juontojen ja hetkipalvelusten kielenä on englanti. Leirin johtajan, pastori Mika Tervakankaan ohjeistuksen mukaan kaikkien muidenkin kielten puhuminen on kuitenkin sallittua – jopa useita kieliä yhdistelevä ”Tiki-Talk”.
Anna Siekkinen on hoitanut leirin valmisteluja alkusyksystä lähtien. Kuva: Pauliina Pylvänäinen
Leirin valmistelut aloitettiin elo-syyskuussa. Sama tiimi on jo muutamia kertoja aiemminkin järjestänyt vastaavia tapahtumia, joten järjestelyt sujuvat jo rutiinilla. Tiimin vetovastuussa on pastori Mika Tervakangas. Lisäksi järjestelyissä ovat olleet mukana Anna Siekkinen, Joona Marttila, Jere Toikka, Hanna Erkkilä ja Mari Mattila. – Ensimmäiset ajatukset tämän leirin järjestämisestä tulivat heti alkuvuonna edellisen Loimaalla järjestetyn uuden vuoden leirin jälkeen. Heinäkuussa Latviassa Corpus Christi -konferenssissa kerroimme osallistujille, että tällainen leiri on tulossa. Varsinainen suunnittelu aloitettiin elo-syyskuussa ja tuolloin myös Kiponniemen toimintakeskus valikoitui sopivaksi leiripaikaksi, Anna Siekkinen leirin järjestelytiimistä kertoo.
Pastori Matias Krögerin raamattuopetukset ovat keskeinen osa leirin antia. Kuva: Pauliina Pylvänäinen
Tämänkertaisen leirin teema on “We walk by faith, not by sight” (2. Kor. 5:7). Perjantain raamattuopetuksessa pastori Matias Kröger puhuikin Israelin erämaavaelluksesta ja lauantaina Kristuksesta Vanhassa testamentissa. Muutoin leiripäivien ohjelma koostuu rukoushetkistä, ruokailuista ja rennosta yhteisestä tekemisestä, tiskivuoroja unohtamatta.
Uuden vuoden aaton leiripäivä on erityinen kahdesta syystä: Aamulla leiriläiset osallistuvat Jesajan luterilaisen seurakunnan messuun Jyväskylässä. Messun jälkeen leiriläisillä on mahdollisuus syödä lounasta kaupungilla ja tutustua paikallisiin nähtävyyksiin. Illalla leiriläiset kokoontuvat vastaanottamaan uutta vuotta yhdessä. Ilta on yhdistelmä muodollisempaa ja epämuodollisempaa ohjelmaa: Väki pukeutuu parhaimpiinsa ja syö tavallista leiriateriaa hienommin. Illan ohjelmassa on laulu- ja musiikkiesityksiä, puheita sekä Corpus Christin perinteisiin kuuluvia piiritansseja ja eri maista tuoduilla makeisilla herkuttelua. Keskiyön aikaan ammutaan raketteja ja poltellaan sädetikkuja.
Jordan Tomesch saapui leirille Yhdysvalloista. Kuva: Pauliina Pylvänäinen
Jordan Tomesch on saapunut leirille Yhdysvaltojen Atlantasta, mutta hänen sukujuurensa ovat Saksassa. Muutama vuosi sitten siellä vieraillessaan hänelle suositeltiin Corpus Christi -leirille osallistumista. Jordan kiinnostui, sillä Yhdysvalloissa vastaavanlaista toimintaa ei ole järjestetty nuorille aikuisille. Jordan kertookin tämän olevan hänen kahdeksas Corpus Christi -leirinsä. Jyväskylästä Jordanin matka jatkuu Berliiniin. Siellä hän tapaa sukulaisiaan ja käy Wittenbergissä suunnittelemassa ensi kesänä siellä järjestettävää Corpus Christi -konferenssia muun järjestelytiimin kanssa. – Ensi vuoden konferenssista tulee hieno! On upeaa päästä kokoontumaan juuri Wittenbergissä. Konferenssin teemana on ”Body of Christ”, Jordan mainitsee ja kannustaa kiinnostuneita ilmoittautumaan mukaan.
Kuva: James Tissot: Vision de Zacharie (Brooklyn Museum) /Wikimedia Commons
Vuonna 354 Rooman keisari Julius ilmoitti, että joulukuun 25. päivää tuli viettää voittamattoman auringon syntypäivänä (Natalis Sol Invictus). Julius pyrki saattamaan voimaan sitä pakanallista uskonnollisuutta, joka oli vallinnut aiemmin Roomassa. Kristinusko oli Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen hiljalleen levinnyt valtakunnassa. Kristittyjä kuitenkin vainottiin monin paikoin. Tilanne muuttui vuonna 313, jolloin keisari Konstantinos I lopetti vainot ja teki kristinuskosta luvallisen uskonnon.
Keisari Juliuksen päätös asettaa pakanallinen juhla 25:nneksi joulukuuta oli harkittu teko. Kristityt olivat nimittäin pitäneet tuota päivää Jeesuksen syntymäpäivänä. Esimerkiksi kirkkoisä Hippolytos kirjoitti vuonna 204 Danielin kirjan selityksessään: “Sillä Herramme ensimmäinen tuleminen lihassa, kun hän syntyi Betlehemissä, oli 25. joulukuuta” (4.23.3). On kuitenkin ounasteltu, että kristityt olisivat puolestaan ensin asettaneet joulun vieton samalle päivälle, jolla olisi ollut Roomassa suosittu pakanallinen Saturnalia-juhla. Tuo juhla ei kuitenkaan osunut koskaan joulukuun 25. päivälle. Juhla alkoi 17. joulukuuta ja kesti muutaman päivän päättyen viimeistään 23.12. Tunnetut antiikin juhlat eivät siis ole kristillisen joulun taustalla.
Kuinka joulu sitten asettui juuri tähän ajankohtaan? Asiasta on olemassa kaksi teoriaa. Molemmat teoriat voivat pitää yhtä aikaa paikkansa. Ensimmäinen teoria pohjaa Luukkaan evankeliumin tietoon, että Johannes Kastajan isä Sakarias kuului Abian pappisosastoon (Luuk. 1:5). Juutalaiset lähteet kertovat, että kun Rooman armeija tuhosi temppelin Av-kuussa vuonna 70, oli Joojaribin pappisosasto palvelusvuorossa. Kun Raamatun (1. Aik. 24) ja juutalaisten lähteiden perusteella tiedetään osastoja olleen 24 ja näiden palvelleen viikon jakson kaksi kertaa vuodessa, on laskettu, että Sakarian palvelusvuoro oli syyskuussa. Sakariaan palattua kotiin, Johannes sai alkunsa ja syntyi kesäkuun 25. päivä. Jeesus puolestaan syntyi puoli vuotta myöhemmin 25.12. (vrt. Luuk. 1:36).
Toinen teoria nostaa esiin muinaisen näkemyksen, jonka mukaan ihmiset elivät kokonaisen elämänkierron ja kuolivat siis sinä päivänä, jona elämä oli alkanut. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli juhla, jota kirkko oli viettänyt alusta lähtien. Ristiinnaulitseminen osui nykyisen kalenterimme maaliskuun 25. päivälle. Kun tuo sama päivä on Jeesuksen sikiämisen päivä, päädytään jälleen Jeesuksen syntymään 25.12.
Miksi siis on väitetty, että Rooman valtakunnassa valta-asemaan päässyt kristinusko olisi tarkoituksellisesti asettanut joulun vieton pakanallisen juhlan kanssa samalle ajankohdalle? Varhaisista lähteistä ei löydy tietoa, että kristityt olisivat jollain tapaa valikoineet hyvän ajankohdan. Päivä näyttää asettuneen siihen kohtaan, mihin perimätieto ja varhaisten kirkkoisien laskelmat osoittivat. 1800-luvulla kuitenkin nousi esiin halu osoittaa kirkon rappeutuminen jo varhaisesta alkaen. Niinpä erilaisten pakanallisten ajatusten nähtiin muun muassa joulun kohdalla hiipineen kirkkoon jo 300-luvulta lähtien. Tällaista rappioteoriaa pidetään nykyään vanhentuneena.
Jouluevankeliumissa mainitaan Jeesuksen syntyneen Rooman keisari Augustuksen aikana. Jouluevankeliumin keskuksessa ei kuitenkaan ole keisarin mahti ja loisto, vaan maailman Vapahtaja ja iankaikkinen Jumala, joka syntyi ihmiseksi halpaan betlehemiläiseen seimeen. Joulun vieton lähtökohta ei ole kuninkaiden tai keisarien tai edes kirkon mahtimääräys. Joulun vieton lähtökohta on Jumalan yhdistyminen ihmisyyteen, että hän, joka tuli ihmiseksi, tekisi kirkossaan meidät Jumalan lapsiksi.
Pastori Antti Leinonen,
Stefanoksen luterilainen seurakunta, Rovaniemi
Diakonissa Faith Kajuju siunataan tehtäväänsä 29. lokakuuta. Kuva: Tuomo Simojoki
Kenian luterilaisessa kirkossa vietetään huomenna suurta juhlaa, kun syyskuussa diakonissaksi valmistunut Faith Kajuju siunataan tehtäväänsä. Faith on ensimmäinen Lähetyshiippakunnan stipendiaattiohjelman tuella opiskellut henkilö, joka pääsee nyt aloittamaan työnsä.
Faithin työ sijoittuu Keski-Kenian Merun alueelle. Se kohdistuu erityisesti lapsiin ja nuoriin. Yksi Faithin päätehtävistä on kehittää pyhäkoulutyötä. Keniassa seurakunnissa on paljon lapsia, mutta pyhäkoulutyötä ei ole aina hyvin järjestetty. Muutoinkin lapsi- ja nuorisotyö on vielä monessa seurakunnassa vielä aluillaan. Faith kokee tämän työn olevan erityisen lähellä hänen sydäntään. Hän on iloinen ja energinen nainen, joka on valmistautunut kiertämään eri seurakuntia Katekismus ja lastenraamattu laukussaan.
Yksi Faithin tehtävistä on kehittää pyhäkoulutyötä. Kuva: Tuomo Simojoki
Faith on ensimmäinen Lähetyshiippakunnan stipendiohjelmasta valmistunut opiskelija. Porissa toimiva Sakkeuksen luterilainen seurakunta on kantanut taloudellisen vastuun Faithin stipendivarojen keräämisestä. Lisäksi hänen puolestaan on rukoiltu messussa esirukouksissa. Varsinaisesti Faithin opiskelutaival päättyi elokuun lopussa, kun viimeinen harjoittelujakso loppui. Syyskuussa Matongon teologisessa seminaarissa vietettiin Faithin valmistujaisia.
Opintojen aloittaminen ei ollut Faithille itsestäänselvyys. Hänen elämäntilanteensa ei ollut lainkaan helppo. Miehensä hylkäämisen takia Faith on kolmen nuoren yksinhuoltaja. Opintojen aloittaminen vaati häneltä lähtemisen pois kotoa, lasten luota. Myös lasten koulumaksujen hoituminen oli iso kysymys. Vaikka Lähetyshiippakunnan stipendiin sisältyy pieni taskuraha, se ei riittänyt koulumaksuihin. Faith kysyi piispaltansa Bernard Kugerialta, miten hänen tulisi tehdä. He hiljentyivät rukoukseen. Sen jälkeen piispa totesi, että jos Jumala on ihmeellisesti johdattanut stipendin, johdattaisi hän varmasti muunkin avun. Tämän uskon varassa Faith uskalsi lähteä opiskelemaan. Sukulaiset vuorostaan ottivat opiskelujen ajaksi lapset hoitaakseen.
Jumala vaikutti niin, että Suomesta, Lähetyshiippakunnan parista, eräs yksityishenkilö otti omaehtoisesti vastuulleen Faithin lasten koulumaksut. Tämä tapahtui Faithin pyytämättä tai olematta asiasta erikseen yhteydessä. Vasta jälkikäteen selvisi, miten hän oli ylipäätään epäröinyt koko opiskeluasiaa, ja minkälainen paine koulumaksujen suhteen oli ollut. Miten hienosti Jumala oli kaiken ennakkoon valmistanut! Miten sopivaa on, että näin tapahtui ihmiselle, jonka nimi on Faith, sillä englanniksi nimi tarkoittaa nimenomaan uskoa.
Kenian luterilaisessa kirkossa on huutava työvoimapula. Kirkko kasvaa, mutta työntekijöitä on liian vähän. Hiippakunnassa saattaa olla esimerkiksi yli 80 seurakuntaa, mutta pastoreita vain 20. Toisin kuin Suomessa, Keniassa opiskelu ei ole ilmaista. Monen opinnot jäävät toteutumatta, sillä heillä tai heidän seurakunnillaan ei ole varaa opintomaksuihin.
Jotta rahanpuute ei olisi este saada kirkoille hyviä työntekijöitä, Lähetyshiippakunta on alkanut tarjota opiskelijoille stipendejä. Faith Kajujun valmistumisen jälkeen Lähetyshiippakunnalla on yhteensä kahdeksan stipendiaattia. Heistä kolme on jarai-kansaan kuuluvia pappisopiskelijoita, jotka opiskelevat Kambodzassa. Loput viisi opiskelevat Faithin tavoin Kenian Matongossa. Voimme Lähetyshiippakunnassa iloita, että jokainen meistä saa omalta osaltaan olla mukana tukemassa heitä – Jumalan armosta.
Faith Kajuju opettamassa pyhäkoulua Kituissa. Kuvassa mukana swahilinkieliset lastenraamatut, joiden painamista tuettiin Lähetyshiippakunnan keräyksellä. Kuva: Tuomo Simojoki
Teksti: Tuomo Simojoki
Sinut on kutsuttu -tapahtumassa tavattiin vanhoja tuttuja ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Kuva: Arto Jääskeläinen
Tänä vuonna tapahtuman ohjelma rakentui ”Sinut on kutsuttu valoon” -teeman ympärille. Kuva: Arto Jääskeläinen
Tapahtumaan, jota myös lyhenteellä ”SOK” kutsutaan, tulee joka vuosi väkeä niin lähiseudulta kuin kauempaa Suomesta. Tarjolla on kaikille osallistujille yhteisiä tilaisuuksia sekä erillistä ohjelmaa eri-ikäisille. Moni tulee tapahtumaan mm. hyvien opetusten ja yhteisten lauluhetkien lisäksi tapaamaan tuttuja ja nauttimaan yhteishengestä. Useille tapahtumaan osallistuminen on tullut jokavuotiseksi tavaksi. On mahtavaa huomata, että tapahtumaan tulee joka vuosi myös monia ensikertalaisia.
Tänä vuonna aikuisten kanavissa oli tarjolla Lauri Gummeruksen pitämä opetus addiktioista ja Päivi Räsäsen pitämä opetus kristillisestä arvopohjasta. Nuorille (15+) oli tarjolla mm. Jarno Gummeruksen opetus seurustelusta ja Esko Murron opetus siitä, mitä messussa tapahtuu.
Avominne klinikoilla vastaavana ohjaajana työskentelevä Lauri Gummerus luennoi addiktoista. Kuva: Sami Niemi
Kansanedustaja Päivi Räsänen puhui kristillisen arvopohjan vaikutuksista lapsiin ja perheisiin. Kuva: Arto Jääskeläinen
Ohjelmassa oli myös viime ja tulevan kesän riparimiitti, jossa nuoret näkivät riparikavereitaan. Varhaisnuoret pääsivät kuulemaan Juuso Mäkistä, aiheena Kristittynä koulussa, sekä Kalle Väätäisen opetusta Jumalan valosta, joka kääntää paatuneenkin.
Riparimiittiin kokoonnuttiin pastori Mikko Ahon johdolla. Kuva: Sami Niemi
Pastori Juuso Mäkinen säesti varhaisnuorten kanavaan osallistuneiden yhteislaulua. Kuva: Sami Niemi
Iltapäivällä jokainen osallistuja sai valita itselleen mieluisen toimintarastin, johon osallistua. Liikunnallisen ja musikaalisen rastin lisäksi oli vaihtoehtona askartelua ja lautapelien pelailua sekä näyttelemistä. Päivälliseksi oli tarjolla koulun pihalla valmistettua pyttipannua.Koko perheen iltaohjelmassa yksi ohjelmanumeroista oli Ville Ryösön upea konsertti. Lopuksi pidettiin vesper pastori Esko Murron johdolla. Päivän tunnelma vaikutti erittäin mukavalta ja lämminhenkiseltä.
Koululle yöksi jääneillä ilta jatkui vielä yhteisen hengailun ja esimerkiksi pingis- ja pöytäjalkapallopelien parissa. Sunnuntaina koululla yöpyneet siirtyivät yhdessä messuun Tampereen adventtikirkolle. Messun toimitti Esko Murto. Messun jälkeen kirkkolounasta oli tarjolla halukkaille.
Sunnuntain messussa palveli pastori Esko Murto. Kuva: Sami Niemi
Messun jälkeen tarjolla oli vielä kirkkolounas. Kuva: Arto Jääskeläinen
Tapahtumaan osallistunut nuori, Emmy Jääskeläinen, kommentoi sunnuntaina kokemuksiaan seuraavasti:
SOK on tosi tärkeä tapahtuma nuorille, koska se auttaa pitämään yhteyksiä kavereihin, joita ei muuten näe kovin usein. Tapahtuma kerää yhteen porukkaa ympäri Suomea ja on ihana nähdä kavereita. Nuorilla oli hauskaa yhdessä ja käsittääkseni kaikille jäi ihan hyvä fiilis. Mulla oli ihan älyttömän hauskaa. Oli hyvä, kun nuorille järkättiin se oma iltaohjelma, niin pysty valvomaan vaikkapa koulun salissa. Oli ihanaa valvoa ja nauraa yhdessä. Yövalvonta oli myös järjestetty tosi hyvin. Koko perheen iltaohjelmaan olisin kuitenkin toivonut lisää pelejä tai yhteisleikkejä. Superiso kiitos vielä kaikille tapahtuman järjestäjille ja muille, ketkä olivat mukana suunnittelemassa tapahtumaa! Näin jälkikäteen on haikea fiilis ja jo ikävä ystävii.
Suuret kiitokset siis kaikille tapahtumaan osallistuneille ja sen järjestäneelle Tampereen Pyhän Johanneksen luterilaiselle seurakunnalle! Lähetyshiippakunnan kasvatustyön toimikunta selvittää, missä tapahtuma ensi vuonna järjestettäisiin.
Teksti: Päivikki Nokelainen
Pastori Samuli Siikavirta piti tämän puheen Marssi Elämän puolesta -tapahtumassa Helsingissä 23.9. Kuva: Alli Pitkäpaasi
Hyvää valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää!
Elämme ajassa, jota varjostaa kuoleman kulttuuri. Tämä kuoleman kulttuuri kuitenkin monesti piiloutuu elämänmyönteisiltä kuulostavien käsitteiden kuten erilaisten oikeuksien alle. Siksi kuoleman kulttuuria on välillä niin vaikea havaita.
Puhutaan naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Tuolla positiiviselta kuulostavalla oikeudella tarkoitetaan kuitenkin lupaa lopettaa äidin kehon turvissa kasvavan pienen ihmisen elämä.
Puhutaan jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna. Tuolla sinänsä kannatettavalla ajatuksella tarkoitetaan kuitenkin, että ne, jotka eivät ole haluttuja, voidaan kuolettaa ennen syntymäänsä.
Puhutaan laillisen abortin välttämättömyydestä äidin hengen säästämiseksi vaikeissa komplikaatioissa. Tämän kanssa useimmat vapaan abortin vastustajatkin ovat samaa mieltä. Samalla useimmiten vaietaan kuitenkin siitä, että äidin hengen säästämiseksi tehdyt abortit eivät juuri edes näy tilastoissa, joiden mukaan 94,8 % viime vuonna abortoitiin sosiaalisin tai niihin verrattavin syin ja loput 4,8 % ”mahdollisen tai todetun sikiövaurion” kuten Downin syndrooman perusteella (THL:n 2022 tilastot), jonka kanssa kuitenkin pystyy elämään.
Puhutaan oikeudesta turvalliseen aborttiin kuolemien vähentämiseksi puoskareiden käsissä. Tuossa elämän suojelemiseen tähtäävässä argumentissa unohdetaan kuitenkin, että abortissa kuolee aina vähintään yksi ihminen.
Abortti tarkoittaa Käypä hoito -ohjeen mukaan ”ihmisen toimin käynnistettyä raskauden päättymistä, joka ei ole synnytys ja joka johtaa (…) sikiön kuolemaan”. Kyse on siis virallisen määritelmän mukaan kuolemasta, jonka toiset aiheuttavat.
Tämä kuoleman kulttuuri on ollut rajatuissa tapauksissa laillistettua Suomessa jo 73 vuoden ajan, ja sosiaalisiin syiden verukkeella 12. raskausviikkoon saakka käytännössä vapaan abortin mahdollistava laki on ollut voimassa 53 vuoden ajan. Tämän kuun alussa voimaan tullut entistä liberaalimpi aborttilaki käytännössä poisti harkinta-ajan varhaisimmilta aborteilta. Yhden lääkärin lähete riittää aikaisemman kahden sijaan. Lakiin johtaneen kansalaisaloitteen johtoajatuksena oli naisten ”oman tahdon” ja itsemääräämisoikeuden lisääminen. Tuon oikeuden varjoon jäi kuitenkin syntymättömän lapsen oikeus elämään.
Kuoleman kulttuurissa sanat ovat harkittuja, koska väärä sanavalinta voi paljastaa sen, mistä todellisuudessa on kyse. Kun puhutaan ei-toivotusta raskaudesta, joka johtaa aborttiin, käytetään ihmisyydestä etäännyttävää lääketieteellistä termiä ”sikiö”. Kun puhutaan samalla raskausviikolla tapahtuneesta ei-toivotusta keskenmenosta, puhutaan kuitenkin lapsesta, joka menetettiin.
Kuoleman kulttuurissa ihminen ja hänen subjektiivinen kokemuksensa on kaiken mitta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on ottanut itselleen vallan päättää elämästä ja kuolemasta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on tehnyt itsestään jumalan.
Kuoleman kulttuuri jättää jälkensä niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Suomessa aborttien määrä on viime vuosina asettunut n. 8 000:een vuodessa, joskin viime vuonna niiden määrä kasvoi 3,5 %:lla verrattuna edellisvuoteen (THL). Jos viime vuonna syntyneisiin lapsiin (44 933) lisätään silloin abortoidut lapset (n. 7 900), he muodostaisivat 15 % ikäluokastaan, mikäli heidän olisi annettu elää. 15 % ikäluokasta on iso luku. Vielä isommaksi tuo 15 % ikäluokasta nousee sen kehityksen valossa, että Suomessa syntyi viime vuonna ennätyksellisen vähän lapsia. Viimeksi yhtä vähän suomalaisia syntyi elävänä nälkävuonna 1868, siis yli 150 vuotta sitten, silloin kun maatamme asutti alle kaksi miljoonaa ihmistä nykyisen 5,5 miljoonan sijaan.
Nälkävuosina kuolema vaikutti nälänhädän ja köyhyyden kautta, joihin ihmiset eivät juuri voineet vaikuttaa. Meidän ajassamme kuolema vaikuttaa kuoleman kulttuurin kautta, jota yhteiskuntamme on itse valinnut toteuttaa ja seurata.
On kuitenkin olemassa myös vaihtoehto, jonka puolesta pidämme tänään ääntä täällä: se on elämän kulttuuri.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain naisten oikeudesta omaan kehoonsa, vaan myös syntymättömän lapsen oikeudesta omaansa. Kummatkin ovat yhtä tärkeitä.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna, vaan myös niiden oikeudesta syntyä ja elää, joita ei suunniteltu, haluttu tai joista biologiset vanhemmat eivät kykene huolehtimaan. Ei-toivotun lapsettomuuden lisääntyessä heille olisi kasvattajia ja adoptiovanhempia, jos tästä vain puhuttaisiin vaihtoehtona.
Elämän kulttuurissa entistä vapaampaa kohtulasten surmaamista ei puolustella harvinaisilla äidin hengen säästävillä poikkeustapauksilla, vaan elämää puolustetaan esivallan säätämillä laeilla, jotka rajoittavat muista syistä kuin lääketieteellisissä hätätapauksissa tehtäviä abortteja minimiin.
Elämän kulttuurissa ei määrätä kuolemaa hoidoksi tai ratkaisuksi sosiaalisiin ongelmiin, vaan tuetaan ja autetaan niin äitejä kuin isiäkin raskauden aikana ja lapsen syntymän jälkeen hoitamaan ja rakastamaan lapsiaan vaikeissakin olosuhteissa.
Elämän kulttuuriin on mahdollista kääntyä. Mutta mikäli aikain saatossa käy ilmi, että yhteiskuntamme on elämän kulttuurin lopullisesti hylännyt, silloin sen edistäminen on entistä tärkeämpää yksilöiden ja yhteisöjen kuten seurakuntien tasolla.
Pappina ja kristittynä näen tämän elämän kulttuurin kaikkein selkeimpänä Pyhän Raamatun lehdillä. Vanhassa testamentissa Kuningas Daavid lausuu elämän Herralle: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16) Ja Uudessa testamentissa kerrotaan, että Daavidin jälkeläinen Jeesus Kristus pyhitti ihmiselämän sen alusta alkaen, kun Hän sikisi ihmisalkioksi Pyhästä Hengestä Neitsyt Marian kohdussa.
Jeesuskin syntyi kuoleman kulttuurin keskelle Herodes Suuren miekan alaisuuteen, mutta vältti Betlehemin lastensurman. Hän kuoli ristillä syntisten puolesta ja nousi kuolleista antaakseen tälle kuolevalle maailmalle elämän. Ja mikä lohtu onkaan, että Hän on jo voittanut kuoleman – Hän on voittanut myös tämän kuoleman kulttuurin.
Viikonloppuna Loimaan evankelisella opistolla musisoi nelisenkymmentä leiriläistä. Kuva: Anna Punkeri
Suuret asiat voivat syntyä joskus näennäisesti hyvin pienestä. Niin kävi Lähetyshiippakunnan historian ensimmäiselle musiikkileirille, jonka tarve tuli lausutuksi ilmoille ihan tavallisilla hämeenlinnalaisilla kirkkokahveilla viime keväänä.
Lähes 40 kirkkomusiikin ystävää kokoontui Loimaan evankeliselle opistolle syyskuun toisena viikonloppuna 8.–10.9.2023 oppimaan uutta, jakamaan kokemuksiaan sekä vaikuttumaan luterilaisen uskon innoittaman musiikin rikkaudesta. Joukossa oli seurakuntien kanttoreita, kuorolaulun harrastajia, eri soittimien taitajia sekä muita musiikin ystäviä. Kaikkia yhdisti halu palvella seurakuntia ja kirkkoamme musiikin lahjoin. Musiikkileirin suunnitteluryhmänä ja pääkouluttajina olivat musiikin rautaiset ammattilaiset Päivi Pohjola sekä Miikkael ja Eerika Halonen.
Perjantai-illan ohjelmassa oli lyhyen tutustumistuokion jälkeen piispa Juhana Pohjolan johdantoluento musiikin asemasta Raamatussa. Illan aikana pohdittiin myös sitä, miten musiikki voi seurakunnassa yhdistää kaiken ikäisiä aina ”vauvasta vaariin” – ja luonnollisesti vähän väliä kajautettiin yhdessä sopiva virsi. Ilta päättyi vesperiin eli iltarukoukseen, kuinkas muuten.
Lauantai alkoi puolestaan laudeksella eli aamurukouspalveluksella. Aamupäivän opetusosuus koostui luterilaisen jumalanpalvelusmusiikin historiasta ja muodosta sekä psalmilaulun alkeista ja traditiosta. Luennot kirvoittivat vilkasta keskustelua ja innostunutta psalmilaulantaa.
Leirillä tutustuttiin luterilaiseen musiikkiperinteeseen. Tässä luennoimassa Miikkael Halonen. Kuva: Jussi-Pekka Rauha
Lauantai-iltapäivän työpajoissa leiriläiset jakautuivat ottamaan tuntumaa kuorolauluun, harjoittelemaan orkesterisoittoa sekä oppimaan lisää kanttorina toimimisesta. Pienryhmissä muun muassa prepattiin aloittelevia kanttoreita, kokeiltiin erilaisia tapoja rakentaa alkusoittoja ja opeteltiin säestämään rikkaasti sointumerkeistä.
Lauantain illanvietossa leiriläiset saivat nauttia myös toistensa musiikkiesityksistä. Kuva: Eeva Pitkäranta
Lauantain kääntyessä iltaan leiriläiset kokoontuivat äänittämään seurakuntien käyttöön esimerkkipsalmit kirkkovuoden kunkin kolmen Luterilaisissa virsissä julkaistun psalmisävelmän mukaisesti. Samassa iltahetkessä perustetiin Lähetyshiippakuntaan myös musiikkitoimikunta sekä keskusteltiin tämän ensimmäisen musiikkileirin nostattamista ajatuksista. Illan sai päättää rukous illan päättyessä eli kompletorio.
Lauantain työpajoissa leiriläiset valmistelivat myös musiikkiosuuksia sunnuntain messuun ja kesäjuhlien kiitosjuhlaan. Niinpä viimeistään musiikkileirin päättäneessä Kesäjuhlan kiitosjuhlan messussa saatettiin todeta, että seurakunta todellakin ratkesi soimaan!
Teksti: Jussi-Pekka Rauha
Katso täältä tallenteet Kesäjuhlan kiitosjuhlan messusta ja päiväjuhlasta.
