Blogi: Jumalan armo kasvattaa

Blogi
3.1.2019

Jäikö saarnasta tai Jumalan sanasta mitään mieleeni messussa käydessäni? En muista totta puhuen mitään! Samoin tapahtuu musiikkia tai radiota kuunnellessani. Jotain kuulin, mutta sisimmän uumeniin sisältö painui tai hävisi toisesta korvasta ulos.

Jotain jää varmasti mieleen, vaikka sitä ei juuri silloin muistakaan. Vielä enemmän Jumalan sanasta, joka ei tyhjänä palaa, kuten Raamattu lupaa. Senkin takia messuun osallistuminen on elämämme tärkeimpiä asioita, ”sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä.” (Tiit 2: 11-13)

Jumalan sana ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Ja sitähän me tarvitsemme, sillä oma liha, maailma ja perkele pyrkivät koko ajan johtamaan meitä pois Jumalasta, koska olemme syntisiä, vaikkakin uskovina ja kastettuina armahdettuja.

Seurakuntamme lapset touhuilevat yleensä kaikenlaista messun aikana silloin kun eivät ole pyhäkoulussa. Eivät taida juuri kuunnella, siltä näyttää. Mutta kun tulee uskontunnustus tai liturgiat, yllättäen moni osallistuu siihen muina miehinä. He ovat imeneet sanoja ja vaikutteita huomaamattaan.

Vaikka kuinka yrittäisin keskittyä messussa, ajatukseni harhailevat. Toivoisin pohtivani koko ajan syvällisesti kuulemaani, se tuntuisi oikealta. Mutta minä vaan istun ikään kuin sateessa, Jumalan sanan alla ja annan hyvän Jumalan hoitaa itseäni!

Ehtoollisella usein joku lapsista tahtoisi ehtoollista, kyselee tai pitää suutaan auki, jos vaikka pastori huomaamattaan antaisi jotain. Meidän seurakunnassamme ei ole alttarikaidetta vaan seisomme ehtoollisella oltaessa. Nelivuotias poika istui erään kerran äitinsä jalkojen juuressa suu auki kuin linnunpoika odottaen, että pastorilta tipahtaisi vahingossa leipä tai viiniä hänenkin suuhunsa. Ei tainnut tipahtaa, mutta poikanen sai varmasti osansa Isän Jumalan hyvästä hoidosta ja saa kasvaa Jumalan rakkauden alla.

Siunattua uutta vuotta 2019 Vaasan Mikaelin luterilaisesta seurakunnasta, jossa puhallamme yhteen hiileen iloiten Jumalan armosta.

Paula Hakkola
Mikaelin luterilainen seurakunta