Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Blogi: Joulun aikaan pohdiskelua kristillisestä uskosta ja luterilaisesta perhesuunnittelusta

Hanna-Maria Mannila

Kun enkeli Gabriel toi tiedon neitsyt Marialle raskaudesta, vastasi Maria yllättävästi: ”Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan” (Luuk 1:38). Kuinka onkaan tämä erikoista, sillä olisihan Marialla ollut paljonkin syytä omaan elämäntilanteeseensa vedoten kieltäytyä tehtävästä. Sen sijaan Maria otti päälleen riskin avionrikkojan syytteestä ja tuli melkein miehensä hylkäämäksi. Kun vastasyntynyt Jumala suostui kokemaan syntymän, äidin hoivan ja rintamaidon, Hän samalla nosti äitiyden ennennäkemättömään arvoon. Kuinka kukaan voisi enää ajatella äitiydestä, että pienen lapsen hoivaaminen olisi vähäarvoista tai halveksittua verrattuna muuhun naisten tekemään työhön.

Luterilaisuudessa ei ole juuri kantaa otettu perhesuunnittelun asiaan lukuun ottamatta lestadiolaisuutta. On käynyt niinkin, että nykyisin on hämärtynyt, miten usko liittyy ylipäätään perhesuunnitteluun. Kristillistä keskustelua aihepiiristä en ole juuri havainnut lukuun ottamatta lestadiolaisuudesta esiin nostettuja ongelmia. Perhesuunnittelua tehdään yksilöllisistä lähtökohdista ja vanhempien toiveista käsin. Tunne ja järki ovat pääohjenuorat ja suuntaa antavia tekijöitä ovat mm. ympäristön ja oman lapsuuden perheen vaikutus sekä yhteiskunnallinen normitus ja elämisen mm. taloudelliset ihanteet. Lapset eivät ole parisuhteessa enää normi. Kun 80-luvulla syntyneet ovat siirtyneet vanhemmuuden ikään, on tapahtunut suuri muutos syntyvyydessä. Lasten saantia pitkitetään reilusti yli 30 vuoden, vanhemmuudesta halutaan päätöksenä olla varmoja ennalta ja samoin lasten lukumäärästä. Kaikkea suunnitellaan niin, että lopulta asia voi mennä ohi tai muuta tärkeämpää voi tulla tilalle. Tämä arvojen ja asenteiden muutos vaikuttaa myös kristittyihin. Luterilaisten kristittyjen parissa usein seksuaalisuuteen ja esim. ehkäisyyn ja perhesuunnitteluun liittyvä keskustelu on tabua. Nuoret kristityt luovivat miten parhaansa ymmärtävät arvojen ristiaallokossa. Kristittyjen parissa on tavanomaista runsaslukuisempia lapsiperheitä. Tämä ihanne voi osaltaan vaikuttaa siihen, että ollaan valmiita toimimaan samoin. Raamatullista yhteyttä asiaan ei silti välttämättä havaita.

Olen jo rippikouluiässä oppinut, että kristillisyyden ensimmäinen laboratorio on perhe ja usko on kulkemista. Tälle kulkemiselle saamme valon Raamatusta. Raamattu ei ole seksuaalisuuden vastainen kirja. Siellä ei myöskään puhuta perhesuunnittelusta suoraan. Jumalan käsky lisääntyä ja täyttää maa voidaan nähdä universaalina ihmiskuntaa koskevana käskynä. Katolilaisuudessa on ollut oma ehkäisyn vastainen kantansa aina. Lestadiolaisuuden lisääntymismyöteisyyden olin aiemmin kuullut johtuvan uskomuksesta, että lapset voisivat olla esiolevaisia taivaassa. Nykyisin ymmärrän paremmin uskon näkökulman asiassa. Miksi meidän tavallisten luterilaisten kristittyjen tarvitsisi miettiä mitään muuta kuin omia tuntemuksia perhesuunnittelun asiassa?

Omat löytöni liittyvät tämän vuoden pohdiskeluihin, jotka lähtivät kristilliseltä näkökannalta ehkäisyn moraalista ja päätyivät koskemaan koko perhesuunnittelua. Jos perhesuunnitteluun järjen ja tunteen lisäksi mukaan otetaan uskon näkökulma, niin asiaa voidaan mm. Jumalan edessä rukouksessa kipuilla. Kenties voidaan sanoa Marian sanoin enkeli Gabrielille. Rajattoman uskon velvoittavuudelle nostaisin vastapainoksi vastuun. Vapaina olemme vastuullisia omasta toiminnastamme. Erityisesti vanhempina olemme vastuullisia omista jo syntyneistä lapsistamme, heidän hyvinvoinnistaan ja omasta jaksamisestamme. Oma vahva kokemus on, että vanhemmuus on vastuuta ja kasvu aikuisuuteen tulee juuri vastuun kautta. Vasta vanhemmuus kasvatti minusta aikuisen, kun jouduin laittamaan omien tarpeitteni edelle toisen tarpeet.

Marian esimerkin mukaisesti olen tänä jouluna pohtinut sitä, että Jumala tarvitsee meitä luomisensa välikappaleiksi. Meidän kauttamme syntyy jotakin, mikä ei ole meidän vaan Jumalan. Nyt näkökulma on ollut myös kristittyjen piirissä vahvasti ihmiskeskeinen. Mitä minä haluan on merkitsevintä. Haluan kaksi lasta ja jos niitä lapsia ei kuulu, Jumalassa on vikaa. Miksi Jumala ei salli minun saavan sitä mitä tarvitsen? Maallistuneetkin ihmiset voivat näissä pohdinnoissa pettyä Jumalaan ja erota kirkosta. Me kristityt tiedämme lasten olevan Jumalan lahjaa – sanoitammeko tätä tarpeeksi? Usko antaa lapsille sen merkityksen, että he ovat Jumalan lahjoja ja Jumalan antamia tehtäviä meille vanhemmille. He ovat myös vastaanottamisen arvoisia lahjoja. Näin ajatellessa kuitenkin ihmiskeskeisyys on lähtökohta. Kun kääntää asian niin kuin se on, Jumala tarvitsee meitä vanhempia luodakseen uutta. Uskossa voimme kokea, että Jumala tahtoo jotakin, mihin minä voin nöyrästi kumartaa ja kiitollisuudella ottaa vastaan.

Oma äitini välitti minulle äitiyden arvon. Hänen mukaansa elämän tarkoitus on lasten saaminen myös iankaikkisuusnäkökulmasta. Mitään muuta emme täältä maailmasta saa mukaamme taivaaseen kuin omat lapsemme. Usko on aina optimistinen. Arvot ohjaavat päätöksiämme. Erityisen paljon vahvasta arvopohjasta on apua elämän ja kuoleman kynnyksellä. Minut itseni olisi joku toinen äiti abortoinut lääkärin niin suositellessa raskauden ensimmäisen ultraäänen perusteella. Äitini päätti, ettei hänen kätensä koske minuun. Seuraavassa ultraäänessä vakava epäilty vika oli korjaantunut.

En halua vihjailla ehkäisyn olevan syntiä. En halua vastustaa naisten oikeutta koulutukseen, ehkäisyyn ja en vähätellä globaaleja syntyvyyteen liittyviä ongelmia. Myönnän kyllä syvän huoleni Suomen syntyvyyden romahtamisesta. Haluan jakaa oman kokemukseni siitä, että koen vahvasti perhe-elämän ja lasten saamisen uskon asiaksi. Uskoa elämän vaikeuksissa vaaditaankin ja toki kristillistä olisi tarjota apua tarvitseville. Lapsiperheet tarvitsevat aina apua. He tarvitsevat lapsista kiinnostuneita aikuisia tukemaan vanhempien jaksamista ja lasten tarpeita tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Jumala pitää huolen, tulee vastaan mitä tahansa. Elämää eletään erityisesti lapsiperheissä päivä kerrallaan. Maria antoi elämänsä Jumalan käsiin ja ei ole mielestäni väärin ajatella samoin uuden elämän syntymisen osalta, jos vakavia tai painavia syitä ei ole käyttää ehkäisyä. Uskon, että moni katuu menetettyjä vuosia ja mahdollisuutta saada lapsi. Elämme ehkäisypositiivisuuden aikaa, jolloin ehkäisy nähdään paitsi tarpeellisena myös velvoittavana pakkona elää vastuullista perhe-elämää. Ikään kuin se stressi olisi pelkkää vapautta, että joutuu itse päättämään elämänsä suurista asioista kuten siitä, koska perheenlisä on tervetullutta.

Haluan rohkaista kristittyjä perheitä ja nuoria aviopareja Jumalaan luottaen lisääntymään, vaikka ympäröivän maailman arvot kovenevat ja lapset eivät ole aikuisten arvojen ranking listassa kovinkaan korkealla. Jumala antoi meille pelastajan syntyä äidistä. Olkaamme me äidit ylpeitä ja onnellisia tehtävästämme. Sanoohan Jeesus itse: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri.” (Luuk 9:48). Omaa lastasi hoitaessa, palvelet Kristusta.

Hanna-Maria Mannila
Lääkäri
Matteuksen seurakunta