Aki Lahti pastoriksi Lahteen

Uutiset
17.12.2019

Aki Lahti keskellä. Alarivissä Piispa Risto Soramiehen lisäksi Harri Huovinen. Ylärivissä Esko Murto, Juhana Pohjola Hannu Kantoluoto ja Pekka Hyppönen. Kuva: Jukka Mikkola

Kolmantena adventtisunnuntaina 15.12. Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies toimitti ordinaatiomessun Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa. Adventtipaaston värit vaihtuivat hetkeksi Pyhän Hengen punaiseen ja kiitosvirret kaikuivat, kun piispa avustavine pastoreineen vihki teologian maisteri Aki Lahden kätten päälle panemisella apostoliseen paimenvirkaan.

Saarnassaan piispa Soramies piirsi sekä vihittävän että koko seurakunnan silmien eteen selkeän kuvan siitä, mikä sananpalvelijan virassa on keskeistä:

”Kun sinut Aki vihitään tänään papin virkaan, on vaikea kuvitella parempaa tehtävänkuvausta, kuin tämän päivän saarnatekstimme [Joh. 1:35–37]. Johannes Kastaja oli kyllä sui generis, aivan oma, ainutkertainen tapauksensa niin Raamatun kuin maailmankin historiassa, mutta silti sinun tehtäväsi on saman kaltainen: Saada ihmiset katsomaan Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin. Jumalan Karitsaan sinä viittaat saarnoissasi, opetuksissasi ja eri tilaisuuksissa, joita seurakunnassa järjestetään. Kun kastat lapsia tai aikuisia, kastat heidät Jumalan Karitsan kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kun julistat synninpäästön koko seurakunnalle tai yksityiselle ripittäytyvälle, teet sen Jumalan Karitsan täytetyn työn nojalla. Kun katat ehtoollispöydän ja jaat sen aarteita ehtoollisvieraille, jaat teurastetun Karitsan pyhän ruumiin ja veren syntien anteeksiantamiseksi. Kun olet sairaan luona, rohkaiset häntä katsomaan sitä Jumalan Karitsaa, jonka haavojen kautta kaikki sairaudet parannetaan. Kuolevalle julistat Jumalan Karitsan voittoa synneistä ja kuolemasta.”

Tultuaan ravituksi Jumalan Karitsan lahjojen runsaudesta kirkkokansa siirtyi päiväjuhlaan, jonka Samuelin seurakunnan ahkera järjestelytoimikunta oli valmistanut. Runsaiden lounas- ja kahvitarjoilujen jälkeen juhlassa kuultiin kirkkokuoron laulua, seurakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön tervehdykset sekä puheet piispalta, hiippakuntadekaani Juhana Pohjolalta, vastavihityltä sananpalvelijalta sekä Samuelin seurakunnan vastaavalta pastorilta Harri Huoviselta. Myös pastori Akin puoliso Pauliina Lahti kertoi itsestään ja perheestään kiinnostuneena kuunnelleelle juhlaväelle. Veisattuaan kiitosvirren seurakuntalaiset lähtivät omiin tehtäviinsä rohkaistuneena: Kristus pitää huolta Kirkostaan ja lähettää työmiehiä elonkorjuuseensa.

Aki Lahti toimittaa Samuelin luterilaisen seurakunnan vastaavan pastorin virkaa Harri Huovisen opintovapaan aikana 1.1.2020–31.3.2021.

Harri Huovinen 15.12.2019